UUTISET

Copyright ©
1999-2020
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Bruni, Georgina:

You Can't Tell the People. The Definitive Account of the Rendlesham Forest UFO Mystery

Pan Books, London 2001. 472 sivua

Margaret Thatcher: "Ufot! Ensin Teidän on saatava faktat kohdalleen. Eikä kansalle voi kertoa".

Georgina Brunin kirja "You Can't Tell the People" on monella tavalla merkillinen kirja. Ensinnäkin se on harvinaisen vaikeasti saatavissa, vaikka se on painettu ensimmäisen kerran vuonna 2000 ja uusintapainos on vuodelta 2001. Jopa kirjakaupat, joiden listoilla kirja on ollut, vastaavat "ei oota" kun sitä yrittää tilata. Esim. amerikkalainen Amazon vastasi tällä tavalla, kun sitä yritettiin tilata. Samalla tavalla vastasivat monet muutkin kirjakaupat, vaikka kirja oli ollut heidän listoillaan. Mitään selityksiä ei annettu. Vasta erikoistilauksesta ja monen kuukauden kuluttua allekirjoittanut onnistui saamaan kirjaa käsiinsä tammikuussa 2004. Kuitenkin tämä kirja oli tilattavissa UFO-Finlandin kautta joku vuosi sitten. Onnellisia olkoot ne, jotka silloin saivat sen.

Toinen seikka, joka tekee kirjasta merkillisen, on se että siitä on keskusteltu Englannin parlamentissa 30.1.2001. Nimensä kirja on saanut siitä, kun kirjan tekijä Georgina Bruni kertoi tavanneensa entisen pääministerin Margaret Thatcherin eräillä kutsuilla 21.5.1997 ja ottaneensa keskustelun aiheeksi ufot. Thatcher oli Brunin mukaan tokaissut kaksikin kertaa: "Ufot! Ensin Teidän on saatava faktat kohdalleen. Eikä kansalle voi kertoa".

Kirjaa kertoo kuuluisasta Rendlesham/Bentwaters/Woodbridgen tapauksesta, joka sattui joulukuussa 1980 englantilais-amerikkalaisen tukikohdan välittömässä tuntumassa. Bruni on määrätietoisesti haastatellut kaikkia henkilöitä, jotka tavalla tai toisella oli mukana tapahtumissa vuonna 1980.

Brunin kirjasta saa nyt paremman kuvan Rendleshamin tapauksesta, kuin mitä aikaisemmin on saanut muista lähteistä. Samalla saa moni aikaisempi ristiriita selityksensä, eli eri havaitsijat puhuvat usein eri havainnoista. Näyttää selvältä, että kyseessä oli paljon laajempi tapahtumasarja, kuin mitä aikaisemmin on käynyt ilmi. Kirjasta käy selvästi ilmi, että havaintoja tehtiin itse asiassa kolmena yönä alkaen 25/26 joulukuuta 1980 välisenä yönä. Havaitsijoiden joukossa oli runsaasti sotilashenkilöitä, joista jotkut ovat kertoneet havainnoistaan, ja toiset taas ei. Havaitsijoiden kertomuksista ilmenee myös, että kyseessä oli ainakin kaksi eri ufoa, jotka olivat laskeutuneet tai leijuivat erittäin matalalla, koska toisella kerralla ufo oli suhteellisen pieni ja toisella kerralla sitä kuvattiin "valtavaksi". Myös muita ufoja tuli ja meni ja näistä jotkut näyttivät suorittavan jonkinlaisia etsintöjä.

Uutta kirjassa on myös se, että Bruni on löytänyt useita siviilejä, jotka havaitsivat ufoja tai merkillisiä valoja kyseisenä ajankohtana. Eräs siviili oli Gary Collins, joka oli kotimatkalla moottoripyörällään yöllä kello 23.30. Erään mutkan jälkeen hän tuli kirkkaasti valaistulle paikalle, jossa leijui n. 27 metrin korkeudessa kolmionmuotoinen musta ufo, jonka läpimitta oli noin 9 metriä. Ufosta valui jotakin nestettä "kuin se olisi sulamassa". Ufo kääntyi sitten hitaasti ja ampaisi liikkeelle ja syöksyi alas metsään. Collins oli sen verran hämmästynyt, ettei tehnyt asiassa mitään muuta, kuin että kertoi asiasta äidilleen seuraavana aamuna. äiti ei kuitenkaan uskonut sanaakaan Collinsin kertomuksesta. Collins päätti kuitenkin mennä päivällä metsään katsomaan, löytäisikö jotakin jälkiä, mutta tie olikin suljettu ja sitä vartioinut amerikkalaissotilas uhkasi kiväärillään Collinsia ja käski hänet poistumaan.

Larry Warren kertoi vuonna 1997 ilmestyneessä kirjassaan "Left at East Gate", miten oli ufon laskeutumispaikalla metsässä nähnyt tukikohdan päällikön, eversti (sittemmin kenraali) Gordon E. Williamsin, joka oli keskustellut ufon miehistön kanssa. Williams on kuitenkin itse kiistänyt olleensa paikalla. Tästä ristiriidasta on käyty monta keskustelua.

Bruni yrittää tarkkaan selvittää tätä ristiriitaa ja käy ilmi, että tukikohdassa oli vähintään neljä johtoasemassa olevaa everstiä. Tukikohdassa oli "Base Commander" (tukikohdan päällikkö?), eversti Ted Conrad, "Vice Base Commander" (tukikohdan varapäällikkö?), everstiluutnantti Charles I. Halt, "Wing Commander" (lennoston päällikkö?) eversti Gordon E. Williams, sekä "Vice Wing Commander (lennoston varapäällikkö?) eversti Brian Currie.

Brunin tutkimuksissa on käynyt ilmi, että arvo "Wing Commander" tarkoitti tuolloin Englannissa ja USA:ssa eri asiaa, ja että sotilaat, josta osa oli vastikään saapunut tukikohtaan, ei osannut tuolloin vielä erottaa kuka päälliköistä oli kuka ja sekoitti niitä keskenään ja että Warren sekoitti everstit keskenään vielä Brunin haastattelussakin. Warren pysyy väitteessään, mutta Bruni olettaa, että edellä mainittu ristiriita on syntynyt siitä, että Warren ei ole tunnistanut oikein metsässä ollutta everstiä.

Yllämainituista eversteistä Charles I. Halt oli se, joka kirjoitti kuuluisan muistion ja Haltia on haastateltu useassa yhteydessä. Halt pysyy vieläkin väitteessään, että metsässä tapahtui jotakin todella outoa ja on myöhemmin luennoinut tapauksesta useassa ufotilaisuudessa (Halthan oli itse metsässä). Eversti Ted Conrad on antanut haastattelun tapauksesta CNN:lle, mutta sen sijaan eversti Brian Currieta ei ole pystytty jäljittämään enää. Brunin mielestä saattaa olla, että Currie olikin se eversti, joka oli metsässä (Haltin lisäksi, mutta eri päivänä).

Kirjassani "Onko ufoilmiössä logiikkaa" toin esille, miten (varsinkin amerikkalaiset) viranomaiset usein käyttäytyvät epäloogisesti mahdollisten ufotodisteiden suhteen.

Myös kirjassa "Left at East Gate" Larry Warren selostaa, miten häntä oli suorastaan vainottu tapahtumien jälkeen, mm. eväämällä häneltä uusi passi. Tämä sama vainoaminen tulee esille myös Brunin kirjassa, jossa useat muut havaitsijat kertovat samanlaisesta vainosta ja asioiden peittelystä. Heti Rendleshamin tapahtumien jälkeen oli tukikohdasta siirretty henkilöstöä muualle sellaisella vauhdilla, etteivät edes vaimot tai lapset saaneet tietää siirrosta kuin jälkikäteen. Siirretyille ei annettu tilaisuutta kerätä edes henkilökohtaisia tavaroitaan tai hyvästellä perhettään. Erään autokorjaamon omistaja kertoi esim. miten hänen korjaamoonsa jäi pitkäksi aikaa kaksi sotilaspoliisin autoa, joita kukaan ei kaivannut pitkään aikaan, koska autot tuoneet henkilöt oli nopeasti siirretty muualle. Muita henkilöitä vain "katosi". Havaitsijoita uhkailtiin vielä heidän palattuaan USA:han. Heidän postiaan avattiin, heidän huonettaan salakuunneltiin, ja todistusaineistoa, kuten kipsijäljennöksiä metsässä olevista painaumista ja kehitettäväksi vietyjä filmejä katosi jne. Henkilöitä vietiin väkisin maanalaisiin tiloihin ja uhattiin eri tavoin ja yritettiin kaikin tavoin saada heitä uskomaan, että he olivat nähneet vain erään majakan valon. Näissä uhkailuissa näytti olevan selvä kaava; se joka oli hiljaa tapahtumista sai olla rauhassa, mutta se joka kertoi tai yritti kertoa niistä, häntä vainottiin.

Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää erääseen lauseeseen kirjassa; Jim Penniston kertoo miten hänet kuulusteltiin kahteen eri otteeseen ja toisella kerralla hänelle annettiin ns. totuusseerumia sisältävän ruiskeen ja tämän aineen vaikutuksen alaisena hänet käskettiin piirtää kuva ufosta. Kun Penniston piirsi kuvia niistä symboleista joita hän oli nähnyt ufossa, niin kuulustelijat ryhtyivät keskustelemaan keskenään ja totesivat että kuulustelua on turha jatkaa koska he nyt,s ymbolit nähtyään, tiesivät mistä on kysymys, ja nyt kysymys oli vain siitä miten asiat voitaisiin pitää salassa.

Kuulusteluja suoritti Yhdysvaltojen ilmavoimien tiedusteluyksikkö AFOSI ilmeisesti yhteistyössä CIA:n kanssa, ja on ironista että kun Bruni kaksikymmentä vuotta myöhemmin kirjaa kirjoittaessaan vierailee AFOSI:n entisen agentin Wayne Persingerin luona niin hänen vaimonsa Diana kertoo että myös hän havaitsi tuolloin valtavan ufon autonsa yläpuolella. Entinen agentti Wayne yrittää selittää vaimolleen että kyseessä vain oli helikopteri johon vaimo toteaa että hän kyllä tunnistaa helikopterit asuttuaan tukikohdassa vuosikausia.

Brunin kirjan perusteella voidaankin nyt tehdä seuraava yhteenveto:

a) Rendleshamin metsässä havaittiin useita ufoja ainakin kolmena yönä joulukuun viimeisellä viikolla 1980.

b) Suuri joukko sotilaita havaitsi niitä ja/tai komennettiin metsään tutkimaan asiaa. Myös useat siviilihenkilöt havaitsivat ufoja. Samanaikaisesti havaittiin ufoja myös RAF:in tukikohdassa Wattonissa lähellä Norfolkia.

c) Ufoja on havaittu Rendleshamissa sekä ennen tätä tapahtumaa että sen jälkeen.

d) Tapahtuman jälkeen Yhdysvaltojen Euroopan ilmavoimien päällikkö, kenraali Charles A. Gabriel, "sattui vierailemaan" Bentwatersin tukikohdassa ja hänelle luovutettiin eversti Haltin tekemiä nauhoituksia tapahtumista.

e) Useat henkilöt kertovat vielä kaksikymmentä vuotta myöhemmin miten asia yritettiin kaikin tavoin salata: Sotilashenkilöitä "katosi"(siirrettiin luultavasti muualle pikavauhtia),toisia siirrettiin sellaisella vauhdilla muualle etteivät ehtineet edes hyvästellä perhettään. Havaitsijoita peloteltiin ja uhkailtiin ja kuulusteltiin kuin rikollisia. Todisteita(kuten kipsijäljennöksiä ja filmejä)katosi. Henkilöitä salakuunneltiin ja heidän postiaan avattiin vielä heidän palattuaan USA:han. Yhdeltä riisuttiin hänen sotilasarvonsa ilman selitystä. Kaiken tämän toiminnan takana uskottiin yleisesti olevan ilmavoimien tiedusteluyksikkö AFOSI ja todennäköisesti myös CIA.

f) Sitä mukaa kuin aikaa on kulunut niin yhä useampi sotilashenkilö on astunut esille ja kertonut kokemuksistaan ja luultavasti saadaan vielä lisää todistusaineistoa asiasta tulevaisuudessa.

Korkein tukikohdassa ollut sotilashenkilö joka on lausunut tapahtumista jotain on eversti(sittemmin kenraaliksi ylennetty) ja nykyisin eläkkeellä oleva Gordon E. Williams joka on nyt myöntänyt ensimmäisen haastattelunsa Brunille ja kävi jopa tapaamassa häntä Lontoossa päässään lippalakki jonka hän oli ostanut USA:ssa ja jonka etupuolella oli muukalaisen kuva ja teksti "Totuus on tuolla ulkona". Lippalakin taakse Williams oli antanut ommella sanat "Bentwaters 1980". Kenraali Williams sanoo asioista näin: "Georgina on kirjoittanut lopullisen kirjan tästä lähellä Rendleshamin metsää sattuneesta seikkailusta. Kun kaksikymmentä vuotta on kulunut tapahtumasta hän tuo uutta valoa tähän juttuun joka vain ei suostu katoamaan..."

Brunin kirja on mahtavan tutkimustyön tulos ja se on seikkaperäisin ja tarkin mitä Rendleshamista on milloinkaan kirjoitettu. Samalla siitä on tullut yksi tärkeä pala siinä valtavassa palapelissä jossa yritetään saada ufoarvoituksen palat oikeille paikoilleen. Brunin kirja pitäisi olla (luettuna!) jokaisen asiasta kiinnostuneen kirjahyllyssä.

Ja lopuksi: Mitä Bruni itse nyt uskoo kirjoitettuaan tämän paksun teoksen? Hän uskoo että ufot ja niiden miehistöt ovat aikamatkaajia meidän omasta tulevaisuudestamme tai toisesta ulottuvuudesta.

Björn Borg, 21.1.2004