|
Kirjat > Kirjaesittelyt
Jordan, Debbie & Mitchell, Kathy:
Abducted!
Dell Publishing, New York 1995, 309 sivua
 Amerikkalainen kuvanveistäjä Budd Hopkins on paitsi tunnettu taiteilija, nykyisin luultavasti vielä tunnetumpi sieppausasiantuntija, joka on hypnoosin avulla haastatellut satoja sieppausuhreja. Hopkins ei ole milloinkaan väittänyt olevansa muuta kuin taiteilija ja alkuaikoina hän käyttikin apunaan koulutettua hypnotisoijaa, kunnes itse opetteli tämän taidon.
Nykyisin Hopkins on maailman johtavia sieppausasiantuntijoita ja hän julkaisi ensimmäisen kirjansa "Missing Time" vuonna 1981. Hopkinsin seuraavan kirjan nimi oli vuonna 1987 ilmestynyt "Intruders", jossa hän kertoo sisarusten Laura ja Kathie Davis'in (salanimet) jatkuvista sieppauksista. Tämän kirjan perusteella tehtiin myös vuonna 1992 kaksiosainen minisarja televisiolle, jonka nimi oli niinikään "Intruders" ja joka esitettiin myös Suomen TV:ssä nimellä "Pelon lähettiläät".
Vuonna 1995 Davis'in sisarukset julkaisivat sitten itse oman kirjansa, mutta nyt oikeilla nimillään, eli Debbie Jordan ja Kathy Mitchell. Kirjassa he kertovat itse vuorotellen tarinansa, joka alkaa jo heidän lapsuudessaan. Kirjan mukaan sieppaukset ovat jatkuneet useita sukupolvia. Se seikka, että heidän suhteensa Hopkinsiin on säilynyt hyvänä näkyy siitä, että Hopkins on kirjoittanut esipuheen sisarusten kirjaan. Kirjan lukeminen hätkähdyttää siinä olevien yksityiskohtien valtavan määrän takia, joka antaa sille luotettavan leiman, eli lukija saa sen tunteen, ettei teksti oli keksitty, vaan perustuu tarkkoihin muistiinpanoihin ja runsaisiin muistoihin.
Punaisena lankana kirjassa on, että vähitellen vuosien mittaan sisarukset tajuavat, että myös heidän vanhempansa ovat joutuneet sieppausten uhreiksi, ja ennen heitä myös heidän isovanhempansa. Kathyn aviomies Johnny suhtautuu aluksi hyvin kriittisesti vaimonsa sieppauspuheisiin, mutta muuttaa suhtautumisensa, kun hän itsekin joutuu kokemaan kummallisia asioita. Hopkinsin ensimmäisen kirjan "Missing Time" kautta he saivat yhteyden Hopkinsiin, joka ryhtyi hypnotisoimaan sisaruksia, ja vähitellen tulee esille sieppaus toisensa jälkeen. Paitsi jatkuvista sieppauksista, Debbie kertoo sisarusten lapsuudenkodissa tapahtuvista poltergeistilmiöstä, esim. siitä kun televisio kytkeytyy itsestään päälle, kuuluu askeleita tyhjässä talossa, silmäkulmissa havaituista hahmoista, solmuun kiertyneestä metallisesta vaateripustimesta, joka jälleen ottaa itsestään oman oikean muotonsa, ovista joita "joku" potkaisee auki. Esineitä katosi ja ilmaantui jälleen. Debbien vihkisormus katosi ja jostain syystä hänelle tuli tunne, että hänen piti etsiä sitä kiinninaulatun maton alta, ja revittyään maton irti, hän löysikin sormuksen. Debbien omassa kodissa puhelin käyttäytyy kummallisesti, video käynnistyy itsestään ja kun Debbie tarkisti, mikä nauha on videon sisällä, niin hän löysi sieltä Spielbergin elokuvan "Kolmannen asteen yhteys", jne., jne.
Myös Kathy kertoo näistä paranormaaleista tapauksista; itsestään rikkoutunut tuhkakuppi, lamput jotka syttyvät ja sammuvat itsestään tai räjähtävät, ovet avautuvat ja sulkeutuvat itsestään, perheenjäsenet kuulevat kun joku tuntematon huutaa heidän nimensä tai askeleita. Sisarusten äiti kokee yllätyksen, kun juuri pyykinpesukoneesta otettu pyykki riipustaa itsensä kuivumaan, jne., jne.
Myös MIB:ejä havaitaan talon ympärillä, puhelin käyttäytyy kummallisesti ja mustia helikoptereita pyörii talon ympärillä. Joskus helikopterit ovat niin lähellä, että jos niissä ei olisi tummennetut ikkunat, niin voitaisiin nähdä lentäjien hiusten väri. Joskus helikoptereita tulee useitakin, ja ne lentävät talon ympäri jopa tuntikaupalla, seuraavat Debbien ja Kathyn ja heidän perheensä autoja melkein kiinni autossa. Kerran eräs helikopteri lensi 45 kertaa talon yli, ja toisen kerran helikopteri tuli aivan lähelle leikkiviä lapsia, ovi avautui ja eräs mies otti lapsista kuvia jonkinlaisella olkapäillä olevalla kameralla. Lapset kertoivat että mies oli ottanut esille jonkinlaisen laitteen ja puhunut heille ja kysynyt, jos lapset tahtoivat tulla kyytiin.
Debbie puolestaan kertoo, miten hänet vietiin kerran valtavaan laboratorioon, jossa lääkärit kertoivat, että hänellä on jäljityslaite korvassaan ja että he poistaisivat sen. Kathy ja Debbie miettivät, pyrkiikö hallitus valvomaan kaikessa hiljaisuudessa omalta osaltaan sieppausuhreja. Vuonna 1978 lääkärit totesivat, että Debbie on raskaana. Kaksi viikkoa myöhemmin lääkärit taas totesivat, ettei hän olekaan raskaana. Seuraavan sieppauksen aikana Kathylle näytettiin pientä tyttöä, jolle hän ajatuksissaan antaa nimen "Emily". Kathy tietää, että tyttö on hänen lapsensa ja suuttuu siitä, että muukalaiset ovat varastaneet hänen lapsensa.
Mitä nyt tällaisesta kirjasta pitää ajatella? On vaikea sanoa, ovatko tapahtumat tosia vai keksittyjä, mutta miten joku voi keksiä niin seikkaperäistä tekstiä. Uskoisin, että vain todellinen huippukirjailija voisi keksiä kaikki kirjassa kerrotut asiat ja sovittaa ne loogisesti yhteen. Päinvastoin kuin esim. Strieberin "Communion" -kirja, joka allekirjoittaneen mielestä oli ammattikirjailijan keksimä tarina, niin Jordanin ja Mitchellin kirja tuntuu paljon aidommalta.
Björn Borg, 27.08.2003
[ takaisin ]
|
