UUTISET

Copyright ©
1999-2020
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Marcel, Jesse Jr. - Marcel, Linda

The Roswell Legacy. The untold story of the first military officer at the 1947 crash site

Career Press 2009, 187 sivua

Jesse Marcel, nuorempi kertoo kirjassaan oman elämäntarinansa sekä erityisesti isänsä elämäntarinan. Myös hänen vaimoltaan on kirjassa yksi kappale, joka hyvin vahvistaa molempien kertomuksia.

Miksi vasta nyt 60 vuotta tapahtuman jälkeen? Siihen saadaan kirjassa vastaus. Isä pyysi ennen kuolemaansa, että totuus kerrotaan. Jesse Marcel Jr. lupasi isälleen, että hän kertoo totuuden tapauksesta. Myös Jesse Marcel Jr. kuten isänsä palveli armeijassa ja oli lojaali. Hän antoi haastatteluja, mutta alkoi väsyä niihin. Hänen tarinaansa saatettiin vääristellä ja kerrottiin täysin satujakin. Tiedämme, jos länsimaissa haluaa säilyttää lääketieteellisen uransa, niin eivät siihen ufotarinat sovi. Lopullisesti 2005 Irakissa hän tajusi kuolevaisuutensa ja että hiekka tiimalasissa alkoi käydä vähiin. Hän halusi täyttää lupauksensa isälleen ja riski siihen, että tarina jää kertomatta kasvoi. Hän alkoi kirjoittaa. Myös siihen saadaan selvyyttä, että Roswell oli jäädä unholaan. ellei Jesse Marcel vanhemman ja Stanton T. Friedmanin tiet eivät olisi kohdanneet 1978. Tuolloin tapahtuman tutkimukset alkoivat vyöryä eteenpäin ja saatiin tapahtumaan liittyen yli 60 henkilön kertomukset talteen.

Stanton T. Friedman on kirjoittanut mielenkiintoisen esipuheen kirjaan. Hän valottaa tuota alkuvaihetta miten tutkimukset etenivät.

Kirjassa kerrotaan Jesse Marcel vanhemman taustaa hänen koulutuksestaan ja palveluksestaan USA:n armeijan S-2 tiedustelu-upseerina. Hän oli innokas radioamatööri jo nuorena rakentaen oman radioasemansa itse. Tämä harrastus jatkui vanhuuteen saakka. Armeijan palveluksen jälkeen hän työskenteli radio- ja TV-korjaajana. Karttojen piirtämis- ja ilmakuvien tunnistamistaitojaan hän pystyi hyödyntämään armeijan palveluissaan.

Hän oli tehtävissä sodan aikana mm. Filippiineillä ja oli mukana 9.12.1944 perustetussa kuuluisassa Ilmavoimien 509. komposiittiryhmässä. Se koostui viidestätoista B-29 -pommikoneesta ja niiden normaalisti kymmenhenkisistä miehistöistä. Ryhmän tehtävänä oli atomipommien pudottaminen Japaniin. 509. siirrettiin vuonna 1945 Tinian saarelle, josta käsin harjoitukset ja varsinainen tehtävä suoritettiin. "Little Boy" ja "Fat Man" kuljetettiin ja saatettiin valmiiksi Tinianilla. Määräyksessä luki Hiroshima, Kokura, Niigata ja Nagasaki. Me tiedämme Hiroshiman ja Nagasakin toteutuneen. Hiroshimaan atomipommin pudotti Enola Gay -niminen B29 -pommikone, jota ohjasi eversti Paul Tibbets. Kone sai nimen Tibbetsin äidin mukaan. Nagasakin atomipommin pudotti Bockscar -niminen B29-pommikone kapteeninaan majuri Charles Sweeney. 509. aktivoitiin 17.12.1944 Utahissa eversti Paul Tibbetsin komennossa. Siihen kuului 1767 miestä, joista 225 oli upseereja ja heistä yksi oli 1907 syntynyt Jesse Marcel.

Marraskuussa 1945 tuo 509-ryhmä uudelleen sijoitettiin Roswelliin. Eversti Blanchard korvasi Tibbetsin joukon komentajana 22.1.1946. Huhtikuussa 1946 otti 509. osaa Operaatio Crossroadsiin, joka järjesti atomipommikokeita Bikini- ja Kwajaleinsaarilla ja Jesse Marcel oli näissä Able- ja Baker-testeissä mukana. Sitten 16.6.1951 ryhmä 509 passivoitiin. Ryhmä suunniteltiin uudelleen maaliskuussa 1993 operaatioryhmäksi ja 509 huolehtii nykyään kaikista B-2 Spirit -pommittajista.

Jesse Marcel vanhempi suoritti 1945 hyvin arvosanoin koulutuksen tutkavalvonnasta. Kirjassa on valokopioita muistakin suoritetuista koulutuksista. Lisäksi on luettelo myönnetyistä palkinnoista ja kunniamerkeistä.

Kuuluisa valokuva, joka on otettu kenraali Rameyn toimistossa 9.7.1947 ja levisi ympäri maapalloa. Siinä Jesse Marcel pitelee kädessään säähavaintopallon jäännöksiä. Saalis kerrotaan löydetyn Fosterin tilalta läheltä Coronaa. Kirjassa kerrotaan kuvan olevan lavastetun ja esitetään useita todisteita väitteen tueksi. Lattialla on säähavaintopallon suojakuori, jota ei tietenkään pitäisi löytyä putoamispaikalta. Kenraali Ramey pitää kädessään sähkettä, josta on suurentamalla saatu muutamia sanoja näkyviin. Ne osoittavat kenraalin tarvitsevan apujoukkoja paikalle.

Kirjassa on oma kappaleensa Mogul-projektista, jonka 1990-luvulla kerrottiin virallisesti olevan salailun syy. Roswelliin putosi Mogul-laite järjestyksessään neljäs tuon vuoden 11:sta ilmaan lähetetystä laitteesta. Tuossa Mogulissa ei ollut radiosondia jäljittämiseen. Se oli korvattu neljällä tutkamaalilla. Tämä tieto löytyy New Yorkin Yliopiston palloryhmän tiedoista. Tuo palloryhmä oli yksi Mogul-laitteen alihankkijoista. 3.6.1947 lähetetty Mogul ei lentoreittinsäkään puolesta todennäköisesti osunut Roswelliin ja valokuvassa näkyy toisentyyppinen laite, joka oli lähetetty ilmaan. Moguli "haisi" tyypilliselle kumille ja hajua ei Marcelin kotona kukaan haistanut. Myös Mogulin yksi rakentajista Dr. Moore ja Jesse Marcel tapasivat asian tiimoilla 1990-luvun lopulla.

Majuri Jesse Marcel oli uskollinen tiedustelu-upseeri, joka osasi salassapidon tärkeyden ja nieli ylpeytensä. Hänen väitettiin erehtyneen alkeellisesti kun ei tunnistanut säähavaintopalloa. Kuitenkin hänet ylennettiin everstiluutnantiksi vuoden 1947 lopulla. Hän palveli uskollisesti maataan ja myös häneen luotettiin eläkeikään saakka.

Hän on kertonut aina saman tarinan kuolemaansa 1986 saakka, kuten poikansakin on kertonut aina saman tarinan. Kymmenvuotiaana 7.8.1947 yöllä klo 1-2 välillä kotinsa keittiössä hän kosketteli ja ihmetteli foliomaista kalvoa, kevyitä tankoja erikoisine symboleineen ja kovia bakeliittimaisia levyjä. Isä oli ohimennessään halunnut näyttää vaimolleen ja pojalleen jotain, joka ei ollut tästä maailmasta. Isä oli tavattoman innostunut kokemastaan. Säähavaintopalloja hän ei käynyt öisin näyttämässä perheelleen.

Jesse Marcel Jr. on koulutukseltaan korva- nenä- ja kurkkulääkäri. Hän palveli laivastossa 1962-71, jonka jälkeen perusti vastaanoton ja liittyi kansallisiin turvallisuusjoukkoihin Montanassa 1975-96. Hän palveli tuolloin helikopterilentäjänä ja lentävänä kirurgina. 1970-luvulla oli vielä mahdollista lentää yksin. Lisäksi hän palveli yli vuoden ajan Irakin sodassa 2004-05 helikopteriyksikön lääkärinä ja lentotunteja kertyi ainakin 225 Blackhawkilla.

Työura ja perhe ovat olleet asioita, joiden takia hän kirjoitti tämän kirjan vasta nyt. Ensimmäinen painos ilmestyi 2007. Kirjassaan hän kertoo tapaamisestaan Washingtonissa erään virastorakennuksen kellarissa "virkamiehen" kanssa 1990-luvulla. Byrokraatti antoi hänelle varmuutta asiassaan ja lupasi myös tarvittaessa suojelusta.

Ilmavoimat haastatteli häntä 1993 Mogul-raporttia varten. Hän on esiintynyt 1997 jälkeen muutamissa UFO-kongresseissa. Fox News, CNN (Larry King Live), NBC, CBS, ABC (Peter Jennings haastatteli 2005 Jesse Marcelia kuin tavallista maalaisjunttia, jolla ei ole mitään koulutusta), National Geografic Channel ja monet radiokanavat ovat haastatelleet häntä. Hän on vieraillut ufo-tapaamisissa mm. Japanissa, Italiassa, Englannissa ja Brasiliassa.

Kirjassaan Jesse Marcel myös pohtii avaruusmatkojen mahdollisuuksia ja eri teorioita niiden vaihtoehdoista. Hän on perehtynyt aiheeseen syvällisesti. Tekniikan kehitys ja positiivinen hyväksikäyttö kiinnostaa häntä ja lahjakkuuden siihen hän on ilmeisesti perinyt isältään. Nuorempana hän rakensi itse oman seismografin. Kuinka moni meistä on pystynyt vastaavaan.

William "Mac" Brazel oli kotonaan ja kuunteli kesäistä ukkosmyrskyä. Sen seurauksena saattoi Roswellin pääkadulla paras liikkumisväline olla soutuvene. Mac kuuli kuitenkin poikkeavan räjähdyksen lähistöltä. Seuraavana aamuna hän lähti ratsain tarkistamaan Fosterin tiluksia löytyisikö äänelle selitystä. Yllätyksekseen hän löysi valtavan määrän folion kaltaisia pirstaleita. Tämä tapahtui 14.6.1947 tai niillämain. Ilmeisesti maahan oli iskeytynyt jotain kovalla voimalla. Laiduntavat lampaat eivät ylittäneet tuota aluetta juomapaikalleen. Brazel joutui kierrättämään ne alueen ympäri, jotta ne saivat vettä. Mahdollisesti hän vei pirstaleita läheiselle maatilalle, jossa nainen nimeltään Loretta Proctor mainitsi palkkiosta materian palauttamisesta. Mac palasi viereiseen kaupunkiin Coronaan. Siellä hän kuuli tarinoita lentävistä koneista. Hän oli aiemmin nähnyt säähavaintopallon jäänteitä ainakin kaksi kertaa, mutta tämä materiaali näytti hyvin erilaiselta. Kuunneltuaan tarinoita lentävistä lautasista hän vakuuttui, että löytämänsä materiaali oli peräisin jostain tällaisesta oudosta laitteesta. Mac vei tilaltaan löytämiänsä kappaleita sheriffi Wilcoxille Roswelliin tutkittavaksi. Mutta seriffi ei kyennyt arvioimaan mitä se oli. Tämä otti yhteyttä Roswellin ilmavoimien komentajaan. Eversti William Blanchard pyysi Marcelia käymään sheriffin luona katsomassa löytöä. Marcelin tehtäviin tiedustelu-upseerina kuului lento-onnettomuuksien tutkiminen ja tehtävät, jotka sivusivat jollain tavoin turvallisuutta. Tukikohdassahan varastoitiin mm. ydinaseita.

Marcel raportoi everstille epätavallisesta materiaalista. Blanchard komensi majuri Jesse Marcelin ja vastavakoiluagentin kapteeni Sheridan "Cav" Cavittin Brazelin kanssa tutkimaan maatilan. Heidän tuli omin silmin nähdä mitä siellä oli. He menivät sinne eri autoilla. Marcel perheautollaan ja Cavitt armeijan autolla. Tila oli noin 120 kilometrin päässä ja tiet olivat harvoin nähneet autoja. He saapuivat sinne alkuillasta ja he päättivät yöpyä tilalla. Seuraavana aamuna he kolmistaan lähtivät tutkimaan maastoa mitä siellä oli.

Ollessaan jäännöksien keskellä heillä heräsi enemmän kysymyksiä kuin oli antaa vastauksia eversti Blanchardille. Jesse Marcel ei ollut täysin tyytyväinen keräämäänsä materiaaliin. Hän ohjasi Cavittin palaamaan tukikohtaan. Hän itse meni keräämään lisää pirstaleita. Hän sai vain pienen osan materiaalista mahtumaan autoonsa ja jäädessään yksin hänen oli mahdollista huomiota herättämättä pistäytyä kotona paluumatkallaan.

Jesse Marcel Jr. kertoo: Isäni tiesi, että hän oli löytänyt jotain ennennäkemätöntä ja ennen kokematonta. Osia "lentävästä lautasesta" ja siihen aikaan en täysin ymmärtänyt tuota käsitettä. Tiesin, että jostain epätavallisesta oli kysymys. Isä pyysi etsimään jäännösten seasta sähköisiä komponentteja, mutta niitä ei löytynyt. Myöhemmin isäni kertoi, että kun hän oli tutkinut foliota tukikohdassa ja taivutellut sitä, niin se palasi aina takaisin alkuperäiseen muotoonsa. Tukikohdassa yksi miehistä oli ottanut moukarin ja yritti hakata sillä isompaa kappaletta. Hän ei saanut siihen minkäänlaista lommoa tai jälkeä. Moukari yksinkertaisesti kimmahti siitä pois. Tietääkseni tätä miestä ei ole missään vaiheessa haastateltu asiasta. Olen miettinyt olisiko hän vielä elossa?

Kun materiaali oli viety tukikohtaan ja eversti Blanchard oli tutkinut sitä, niin hän määräsi, että se piti lennättää Fort Worthiin Texasiin. Prikaatinkenraali Roger Ramey halusi tutkia sitä. Kenraali Ramey oli kahdeksannen ilmavoimien yksikön komentaja. Löydetty materiaali lennätettiin B-29 -koneella sinne nähtäväksi. Koneen piti lentää matalalla, koska mukana olleet armeijan vartijat olivat lastiruumassa paineettomassa tilassa. Isäni oli mukana myös tuolla lennolla ja hän vei materiaalin kenraali Rameylle tämän toimistoon. Isäni osoitti kartalta tarkan paikan mistä kappaleet oli koottu. Kenraali määräsi, että kaikki materiaali pitää lennättää Wright-Patersonin Ilmavoimien tukikohtaan Daytonaan Ohioon.

Kun isäni palasi Roswelliin, hän vannotti äidille ja minulle, että emme saisi koskaan kertoa muille mitä olimme nähneet tuona yönä.

Kun myöhemmin juttelin tästä isäni kanssa, niin hän vahvisti sen, että kyseessä oli materiaalia ulkoavaruuden aluksesta. Olin itsekin tästä täysin vakuuttunut. Näytti siltä, että hän oli nähnyt muutakin kuin vain sen materiaalin mitä hän näytti meille. Se sai hänet vakuuttuneeksi, että kyseessä ei ollut ihmisen rakentamasta materiaalista. En tiedä mikä sai hänet niin vahvaksi uskossaan, mutta koska olin itsekin nähnyt epätavallista materiaalia, niin luotin isäni asiantuntemukseen täysin ja en epäillyt hänen vakaumustaan.

Kenraali Rameyllä, joka tunsi hyvin säähavaintopallot. Hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä mitä materiaali oli. Hän sanoi valokuvaajalle James Bond Johnsonille: "Dammed, if I know."

Kaikki materiaali löytöpaikalta oli siirretty 10.7.1947 mennessä Wright-Patersonin lentotukikohtaan. Välittömästi kun materiaali oli siirretty Fort Worthiin, "tarjottiin" isälle ja eversti Blanchardille kolmen viikon loma. Isä ei saanut näiden kolmen viikon aikana käydä kotona ollenkaan. Hän oli "koulutuksessa" eli briifauksessa siitä mitä hän oli nähnyt ja miten suhtautua julkisuuteen ja eri virastojen tutkimuksiin. Myöhemmin kävi ilmi, että everstin loma oli sovittu jo ennen tapahtumaa.

Isäni ja minä emme nähneet avaruusolioita. Kapteeni Henderson lensi isoa rahdinkuljetuskonetta C-54 Wright-Paterson tukikohtaan. Hänen perheenjäsentensä haastatteluissa on myöhemmin tullut esille, että Roswellista kuljetettiin hänen koneessaan avaruusolioita. Tämän Pappy Henderson oli kertonut heille.

Kirjasta löytyy hyvä sisällysluettelo, joka helpottaa jälkikäteen lukemista ja jos haluaa tarkistaa asioita.

Mielestäni kirjan luotettavuusaste on korkea. Myös Jesse Marcelia pidän luotettavana henkilönä, jonka olen myös henkilökohtaisesti voinut todeta tavatessani hänet noin kymmenen vuotta sitten.

Timo Koskenniemi 23.4.2010