|
Kirjat > Kirjaesittelyt
Patton, Phil:
Dreamland. Travels inside the Secret World of Roswell and Area 51
Villard / Random House, New York 1998. 337 sivua
 USA:n Strategisten ilmavoimien komentaja, kenraali Curtis LeMay: "Ilmavoimat ei milloinkaan salaillut tietoja ufoista, mutta sattui useita havaintoja, joille emme ikinä keksineet tyydyttävää selitystä."
USA:n Nevadassa on salainen testialue, joka tunnetaan nimellä Area 51. Alueen eri osat kulkevat eri nimillä kuten Groom Lake ja S-4. Epävirallisesti ja jopa virallisesti kilvissä alue kulkee nimellä Unelmien maa (= Dreamland). Täällä testataan uusinta uutta lentokonealalla. Täällä on Stealth-koneet testattu ja ennen niitä täällä testattiin U-2 ja SR-71 -vakoilukoneita. Area 51:ssä on kaikki salaista salaisempaa. Se kuuluu asian luonteeseen. Mutta Area 51:ssä työtä tekevät eivät saa olla rauhassa. Läheltä ja kaukaa saapuneet lentokoneiden harrastajat vaeltavat alueelle varustettuina kiikareilla, kaukoputkilla ja kameroilla ja yrittävät nähdä vilaukselta jotakin jännittävää. Radioharrastelijat ovat varustautuneet täydellisellä vakoilijavarustuksella ja yrittävät seurata lentäjien keskusteluja. Puolustusvoimat ovat suorittaneet vastahyökkäyksen ja yrittävät aktiivisesti ostaa lisää maata tukikohdan ympärillä häätääkseen "vakoilijat" kauemmas tukikohdasta. Jossain vaiheessa puolustusvoimat jopa takavarikoivat maata ilman lupaa.
Phil Patton on New York Timesin toimittaja, joka on perehtynyt Dreamlandin toimintaan. Hän matkusti itse paikan päälle katsomaan paikkoja, istui muiden seurassa ja jopa yöpyi tukikohtaa ympäröivillä kukkuloilla. On hyvä muistaa, että kaksi eri ihmisryhmää ovat erityisen kiinnostuneita Dreamlandista, eli ensinnäkin lentokoneiden "bongarit", jotka ovat saapuneet tarkkailemaan nimenomaan lentokoneita ja elävät siinä toivossa, että saisivat nähdä huippusalaisen koneen. Toisaalta alueesta ovat kiinnostuneet ufologit, jotka uskovat, että alueella testataan muukalaisten ufoja. Patton kuuluu ensimmäiseen ryhmään. Hän on nimenomaan kiinnostunut niistä lentokoneista, joita on testattu alueella ja kertoo perusteellisesti, miten aluetta ryhdyttiin rakentamaan. Patton selostaa tunnollisesti etenkin U-2 -koneen vaiheita ja kertoo tarkasti senkin, kuinka Powers-niminen U-2 -lentäjä ammuttiin alas Neuvostoliiton yllä.
Patton eksyy aika hyvin aiheestaan, kun hän ryhtyy pitkään selostamaan läheisen Nevadan atomipommikoealuetta, miten se sai syntynsä ja kuinka sitä kehitettiin vuosien varrella. Patton antaa aika paljon tilaa Sheahan-nimiselle perheelle, joka on sukupolvien ajan kasvattanut karjaa, jopa itse testialueella pienen kaivostoiminnan ohella. Perhe kieltäytyi lähtemästä, kun atomipommikokeiluja aloitettiin 1940-luvulla. Patton kertoo mielenkiintoisia yksityiskohtia näiltä ajoilta, jolloin sotilaat tulivat Sheahanin tilalle tutkimaan kaivon veden laatua ja vakuutti perheelle, että vedessä ei ollut mitään vikaa. Mutta kun eräs sotilas aikoi juoda vettä kaivosta, hänen esimiehensä kielsi sen saman tien.
Patton kertoo mm. siitä, kun 4000 lammasta kuoli kolmen päivän aikana erään kokeen jälkeen ja hänen mukaansa atomipommikokeilut olivat aiheuttaneet mm. 70.000 kilpirauhassyöpätapausta.
Patton puhuu paljon myös Strategisten Ilmavoimien legendaarisesta komentajasta, kenraali Curtis LeMaysta, joka oli valmis aloittamaan kolmannen maailmansodan milloin tahansa ensihyökkäyksellä. On aika yllättävää lukea, että LeMayn tempauksiin kuului mm. se, että vuonna 1956 hän lähetti omin päin, ilman esimiestensä lupaa, "kokeilumielessä" laivueen pommikoneita Neuvostoliiton salaisen satamakaupungin Vladivostokin ylle. Pattonin mukaan kolmas maailmansota olisi voinut alkaa jo tuolloin.
Jos palataan kirjan varsinaiseen aiheeseen, eli Dreamlandiin, niin Patton ei ole unohtanut ufoja. Samalla käy selvästi ilmi, ettei hän ole ollenkaan perillä siitä aiheesta. Hän on jostain löytänyt muutaman ufokirjan, mm. Jungin ufokirjan, jota hän selostaa. Lisäksi Patton selostaa tarkkaan kaikki löytämänsä kontaktihenkilöt, eli Adamski, Bethurum, ja Fry jne. Patton on kuullut myös Lazarista ja kertoo hänestä jonkin verran.
Kirjan lopussa käykin ilmi, ettei Patton ole syventynyt lainkaan ns. tavallisten ihmisten ufohavaintoihin tai niistä kertoviin kirjoihin, vaan on hankkinut tietonsa paikan päällä (Area 51:n tarkkailijoilta) sekä nimenomaan eri televisio-ohjelmista ja dokumenteista. Patton syventyy näin ollen ufologiaan vain pintapuolisesti. Paitsi että Roswell manitaan ohimennen siellä sun täällä kirjassa, niin siitä kerrotaan lähinnä sivuilla 190-195, eli yhteensä 5 sivun verran.
Paitsi yllämainitusta U-2 -tiedustelukoneesta, Patton kertoo erittäin perusteellisesti myös Blackbird-sarjasta (SR-71) ja sen eri muunnelmista, ja myös sen "pikkusiskosta", miehittämättömästä D-11 -tiedustelukoneesta, miehittämättömistä tiedustelukoneista Dark Star ja Shamu eli Tacit Blue, Stealth-hävittäjästä, B-2 -pommikoneesta, TR3A (Black Manta) -koneesta jne.
Eräs tässä kirjassa silmään tarttuva asia on se, että Stealth-hävittäjän ensimmäinen koelento oli jo 1.12.1977. Vaikka kone oli useita vuosia salainen, niin se on jo nyt lähes 30 vuotta vanha ja hyvin tunnettu, ainakin ilmailupiireissä. Allekirjoittanut katseli jokin aika sitten tuoretta dokumenttia, jossa esiintyi mm. skeptikko Curtis Peebles, joka viittasi juuri Stealth-koneeseen ja totesi, että ihmiset jotka näkevät Stealthin "voivat erehtyä ja luulla sitä ufoksi".
Eräässä toisessa dokumentissa eräs toinen ilmailuasiantuntija taas sanoo, että kun "näkee Stealth-koneen suoraan edestä päin, niin se näyttää ufolta". Vakuuttaakseen katsojaa asiasta, filmissä näytetään sitten piirros Stealth-koneesta suoraan edestä. Tässä vaiheessa onkin syytä kysyä, että kuinka monella ufohavaitsijalla on ollut tilaisuus nähdä lennossa olevaa Stealth-hävittäjää suoraan edestä?
Tällaisissa tapauksissa on hyvä muistaa, että konemalli on jo lähes 30 vuotta vanha. On myös hyvä muistaa, ettei se aina ole havaitun kohteen ulkonäkö tai -muoto, joka kiinnittää havaitsijan huomion, vaan usein se on kohteen lentorata. Kaikki edellä mainitut konetyypit ovat lentokoneita, jotka lentävät tyypilliseen lentokoneen tapaan. Ufojen lentoradat ovat sen sijaan usein varsin poikkeuksellisia.
Kirja on helppolukuinen ja se on kirjoitettu melkein matkakertomuksen tapaan. Tämän kirjan vaikeutena on kuitenkin varmasti ollut sen nimen valinta. Kirja on lähinnä Area 51:n, strategisten ilmavoimien, eri konetyyppien, lentäjien ja jopa USA:n ulkopolitiikan historiikki. Ufoista puhutaan jonkun verran, mutta lähinnä siitä, että eri salaisia konetyyppejä on mahdollisesti sekoitettu ufoihin. Lisäksi, koska Patton itse istui Area 51:stä ympäröivillä kukkuloilla, niin hän tutustui paikan päällä moneen tunnettuun Area 51:n ufotarkkailijaan ja kertoo heistäkin yksityiskohtaisesti. Mutta kuten sanottua, kirja ei rajoitu sen nimen mukaisiin asioihin, vaan se puhuu paljon muistakin asioista. Kirjassa esimerkiksi luku 25 on omistettu kaukokatsojille.
Kirjassa tuodaan myös taas esille Testor-nimistä pienoismallitehdasta, joka on kuuluisa ilmavoimien lentokoneiden pienoismalleistaan. Allekirjoittanutkin on jossain toisessa esittelyssä kertonut tästä tehtaasta aikaisemmin. Patton kertoo kirjassaan, kuinka salaiset agentit joutuivat vierailemaan Testorin luona pyytämässä, ettei Testor päästäisi markkinoille mallia silloin vielä salaisesta U-2 - koneesta ja miten Testorin silloin vielä salaisesta Stealth-koneesta tekemä malli järkytti Pentagoniakin. Tuomalla esille Testoria tässä yhteydessä, Patton ajaa takaa sitä, että Testor on myös päästänyt markkinoille mallin Aurorasta, eli koneesta "jota ei ole olemassa". Jokainen vetäkööt tästä seikasta omat johtopäätöksensä.
Tämä kirja sopii mielestäni lähinnä lentokoneharrastajille ja on varmasti heille erittäin antoisa.
Lopuksi voimme lainata USA:n Strategisten Ilmavoimien komentajan, kenraali Curtis LeMay:n sanoja, hänen omaelämäkerrastaan: "Ilmavoimat ei milloinkaan salaillut tietoja ufoista, mutta sattui useita havaintoja, joille emme ikinä keksineet tyydyttävää selitystä."
Björn Borg, 29.4.2005
[ takaisin ]
|
