Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Myynnissä
Kirjatilaus
Kirjaesittelyt
Käytetyt kirjat

UUTISET


Copyright ©
1999-2020
UFO-Finland ry

Kirjat > Kirjaesittelyt

Missler, Chuck & Eastman, Mark:

Alien Encounters. The Secret Behind the UFO Phenomenon

Koinonia House, Coeur d'Alene, ID 1997. 389 sivua

Creighton-yliopiston ilmakehätieteen laitoksen apulaisprofessori, tri Dean A. Morss: "Minun tietääkseni tämä on ensimmäinen ja ainoa kerta kuin tällainen esine filmataan."

"Mitä enemmän tutustuu uusiin fysiikkakirjoihin, niin sitä vähemmän oudoilta ufot vaikuttavat."

Sekä Missler että Eastman ovat allekirjoittaneelle tuntemattomia nimiä ufoalalla. Aivan ensimmäiseksi kiinnitän huomiota kirjan loppusivuilla oleviin mainoksiin, jotka kertovat, että "tri" Missler on aikaisemmin julkaissut kirjan ja videon, joiden kannessa kerrotaan, että Missler on tohtori. Misslerin toisen kirjan kannessa tämä "tri" on pudotettu pois. Tässä nyt esittelyssä olevassa kirjassa ei myöskään missään sanota, että kumpikaan kirjoittaja olisi "tri".

Internet kertoo, että Missler kyllä on opiskellut, mutta on keskeyttänyt opintonsa. Samoin kerrotaan Internetissä, että Eastman on "lääket. tri", vaikka ei kerrota missä hän on opiskellut lääkäriksi tai missä hän on toiminut lääkärinä.

Kirjan julkaisija Koinonia House näyttää olevan uskonnollinen yhteisö, joka kirjojen julkaisemisen lisäksi myös harrastaa videoiden myyntiä ym. (www.khouse.org). Hiukan erikoiselta se vaikuttaa, että lääket. tri kirjoittaa uskonnollisia kirjoja, mutta eihän se ole mahdoton asia.

Kirjan tekijät ovat vakuuttuneita siitä, että ufot ovat olemassa fyysisinä esineinä. Sen sijaan ne pystyvät suorituksiin, joista me emme tiedä mitään, eli esim. materialisoituvat ja dematerialisoituvat. Esimerkkinä tällaisesta esineestä tekijät lainaavat uutista, jonka uutistoimistot välittivät vuonna 1996:

"Nebraskassa sijaitsevan Creighton-yliopiston ilmakehätieteellisen osaston tiedemiehet julkaisevat videofilmin, jossa näkyy mystinen pyöreä esine, joka lentää nopeudella, joka on sadasosa valon nopeudesta (2976 km/s). Esine lentää 80 kilometrin korkeudessa 22.8.1996 läntisen Kansasin yllä. Vain kuuden ruudun pituinen videofilmi näyttää esineen 0,003 sekunnin ajan ja esine voidaan selvästi nähdä, joka lentää näkökentässä ylöspäin ja vasemmalle, säilyttäen muotonsa ja loistonsa. Asiaa tutkineiden mukaan esineen nopeus ja suunta ovat mahdottomia fyysiselle esineelle. Los Alamos National -laboratorion tiedemies Morris B. Pongratz toteaa "että on aivan selvää, että esineellä ei ole massaa, kulmanopeus on liian suuri ollakseen jotakin, joka on satelliittiradalla".

Vain kuuden videoruudun jälkeen esine katosi näkyvistä ja luokiteltiin tunnistamattomaksi. Tri Dean A. Morss, joka on Creighton-yliopiston ilmakehätieteen apulaisprofessori toteaa, että "minun tietääkseni tämä on ensimmäinen ja ainoa kerta kun filmataan jotakin tällaista". Morssin ja hänen kollegansa mukaan niin "pallon valtava nopeus ja selvä massan puuttuminen eliminoi kaikki selitykset, jollaisia tavan mukaan annetaan ilmakehässä havaituille tunnistamattomille esineille". (CNN, Reuters, AP 17.12.1996).

Kirjan tekijät, eräiden fyysikoiden tapaan nykyisin, pohtivat uusia ulottuvuuksia ja sitä, että näistä muista ulottuvuuksista tulee välillä meidän todellisuuteen erilaisia olentoja, jotka kautta vuosisatojen ovat kulkeneet eri nimillä. Tässä asiassa viitataan vahvasti Jacques Valleehen ja hänen Magonia-ajatuksiin.

Esimerkkinä otetaan tunnettu Flatlandin esimerkki, jossa kaksiulotteisessa ulottuvuudessa (pituutta ja leveyttä, muttei korkeutta) asuu olentoja. Näiden kaksiulotteisten olentojen maailmaan tunkeutuu eräänä päivänä ylhäältäpäin (kolmannesta ulottuvuudesta, eli korkeudesta) vaikkapa sormi. Flatlandin asukkaat eivät näe missään vaiheessa koko sormea, vaan vain viipaleen siitä, eivätkä millään tajua mistä on kysymys. Samoten kirjan tekijät pohtivat, että on olemassa ulottuvuuksia, joista me emme tiedä mitään ja näistä ulottuvuuksista eri olennot ja ufot ovat kotoisin. Kirjan tekijät toteavatkin, että mitä enemmän tutustuu nykyajan fysiikan kirjoihin, niin sitä vähemmän oudoilta ufot vaikuttavat.

Tämä kirja on kuitenkin luonteeltaan täysin uskonnollinen, jossa ufologiaa tarkastellaan Raamatun ja sen sanoman näkökannalta. Kirja on alusta loppuun saakka täynnä lainauksia Raamatusta ja erilaisia Raamatun tulkintoja. Olisi hyvä, jos lukija itse olisi hyvin perehtynyt Raamattuun, niin olisi helpompi pysyä mukana tekijöiden tulkinnoissa. Punaisena lankana kirjassa on ajatus, että ufot ja muukalaiset ovat kotoisin toisesta ulottuvuudesta ja että asialla on Saatana ja demonit.

Lordi Hill-Norton on ufologiassa varsin tunnettu nimi. Lordi, amiraali Hill-Norton, oli aikoinaan Englannin esikuntapäällikkö vuosina 1971-73 ja myös NATOn sotilaskomitean puheenjohtaja. Hill-Norton on pitkään ollut kiinnostunut ufoista ja on mm. kirjoittanut esipuheen Tim Goodin ufokirjaan jne. On kuitenkin aika yllättävää lukea Misslerin ja Eastmanin kirjasta, että lordi Hill-Norton on 28.2.1997 julkaissut jutun Lontoon Times-lehdessä, jossa hän sanoo, että ufot ovat Saatanasta kotoisin. Misslerin ja Eastmanin mukaan samassa jutussa Flying Saucer Review -lehden päätoimittaja Gordon Creighton antaa tukensa Hill-Nortonille.

Allekirjoittaneella ei tietenkään ole Timesin tuota numeroa, enkä voi itse tarkistaa, mitä Hill-Norton on todella sanonut, mutta muualla tässä kirjassa havaitsen kyllä, että käytetyt tiedot ja lainaukset eivät aina ole niin tarkkoja, kuin niiden pitäisi olla. Aivan ensimmäiseksi kiinnitän huomiota siihen, että kirjan esipuheen kirjoittanut James Mahr ilmoittaa, että se oli hänen vuonna 1985 julkaisema kirja "Voyage to the New World", joka aloitti New Age -julkaisujen sarjan. Kuitenkin New Age-nimellä julkaistuja kirjoja on julkaistu jo vuodesta 1950-lähtien.

Presidentti Carterista kerrotaan, että hän vaalien aikana lupasi julkaista kaikki löytämänsä ufoaineistot, jos hänestä tulee presidentti. Misslerin ja Eastmanin mukaan "Carter, tultuaan presidentiksi, ei kuitenkaan sanallakaan enää puhunut ufoista". Tämähän ei ole totta, koska tunnetusti Carter yritti saada NASAa tutkimaan ufoja, vaikkakin huonolla menestyksellä.

Presidentti Reagan on tunnetusti myös pitänyt puheita, esim. YK:ssa 21.9.1987, joissa hän on todennut, että jos Maahan kohdistuisi avaruudesta hyökkäys, niin se varmasti yhdistäisi maailman kansat. Monet ufoilijat ovat tulkinneet Reaganin puheen siten, että Reagan tässä viittaa ufoihin, mutta sehän ei ole ollenkaan varmaa, että Reagan ajatteli ufoja tässä yhteydessä. Saattaahan olla, että hän puhui vain periaatteellisesta tilanteesta. Misslerin ja Eastmanin versiossa on kuitenkin mukana myös lause Reaganin puheesta, jota en muista kuulleeni aikaisemmin. Misslerin ja Eastmanin mukaan Reagan sanoi puheessaan myös: "Kysynkin Teiltä kuitenkin, eikö keskuudessamme jo ole vieras voima (alien force)?" En muista lukeneeni tuollaista lausetta aikaisemmin Reaganin puheesta. Saattaa tietysti olla, etten vain muista sitä.

Kanadalainen insinööri Smith on amerikkalaisen tiedemiehen Sarbacherin mukaan lausunut, että "ufot on Washingtonissa luokiteltu salaisemmaksi kuin vetypommi". Tätä lausetta on lainattu sanatarkasti kymmenissä ufokirjoissa täsmälleen samassa muodossa. Misslerin ja Eastmanin kirjassa sanotaan kuitenkin että "ufot on Washingtonissa luokiteltu salaisemmaksi kuin salaisimmat taistelukärkemme". Vaikka joku lukija saattaa olla sitä mieltä, että sen on yhdentekevää, jos käyttää sanaa vetypommi tai taistelukärki, niin asia ei ole lainkaan yhdentekevä. Paitsi että se osoittaa, että alkuperäistä tekstiä on lainattu epätarkasti, niin on myös huomattava, ettei vetypommi ja taistelukärki ole ollenkaan edes sama asia. Ohjuksen tai tykin ammuksen taistelukärjessä kun voi olla vaikkapa dynamiittia tai mikä muu räjähde tahansa. Vetypommi taas pudotetaan lentokoneesta tai ammutaan ohjuksella.

Missler ja Eastman väittävät myös, että kun Project Blue Book lopetettiin niin "ennen kuin Blue Bookin arkistot julkaistiin vuonna 1969, niin arkistot saneerattiin ja herkin aineisto poistettiin ja lähetettiin muihin virastoihin". Tässä yhdessä ainoassa lauseessa on useita virheitä:

- arkistoja ei julkaistu vuonna 1969, vaikka Blue Book silloin lopetettiin. Ne julkaistiin vasta myöhemmin kun ne siirrettiin Kansallisarkistoon.

- arkistoissa pyyhittiin yli henkilöiden nimet. Muusta saneerauksesta tai aineiston poistamisesta en ole kuullut aikaisemmin.

- en ole myöskään aikaisemmin kuullut, että poistettua aineistoa olisi lähetetty muihin virastoihin.

Todettuaan, että ufot ovat demonisia ja olettaen, että kirjan lukija on kristitty, niin kirjan tekijät antavat hyviä neuvoja siitä, mitkä tekijät altistavat henkilöä ufokontakteille tai sieppauksille: Epäjumalien palvonta suvussa neljän edeltävän sukupolven aikana. Demoniset uskonnot, kuten hinduismi, buddhismi, alkuperäinen amerikkalainen uskonto, voodoo, scientologia, New Age -ryhmät jne. Myös Ouija-pöytä (po. Quija) ja Dungeons and Dragons -peli ovat pahaksi. Myös sellaiset asiat kuin kumouksellisuus, moraalittomuus, siveettömyys, ahneus ja ahmiminen altistavat demonien kontakteille. (Lista jatkuu vielä pitkään, sisältäen vielä esim. laiskuuden. On luultavaa että tavallisen nykyaikaisen ihmisen silmin jokainen ihminen on alttiina demonien hyökkäyksille paitsi pyhimykset. Toisaalta, niin eihän siinäkään ole mitään uutta). Kirjan mukaan maailmassa on satoja kontaktihenkilöitä, mutta allekirjoittanut miettii, että onko heitä todellakin niin paljon?

Fyysikoita pyytäisin tarkistamaan kirjan väitteen, että kellot kulkevat hitaammin heikossa painovoimakentässä kuin vahvassa painovoimakentässä. Olen kyllä kuullut siitä, että aika kulusi hitaammin suurella nopeudella lentävässä avaruusaluksessa, mutta vaikuttaako painovoima myös ajan kulkuun?

Björn Borg, 16.5.2005

takaisin ]