|
Arkisto > Artikkelit
Matias Päätalo:
Ufotutkimuksen tarkastelua monitieteisestä näkökulmasta
Johdanto
Kaikissa kielissä on ilmaisuja, sanoja ja käsitteitä, jotka vaikuttavat ilmaisun sisältämään tietoon samoin kuin kaukaisen tähden valo muodostaa niin voimakkaan diffraktion, ettei sen lähellä kiertäviä planeettoja voida suoraan nähdä.
Säteilyn lajeja tutkiessamme ja niillä operoidessamme meillä tulee olla keinot oikean aaltopituuden valintaan ja mahdollisuus häiritsevien taustakohinoiden eliminointiin tietoaineistosta. Kaikki tähtien tutkijat tietävät miten voimakas tähden säteily ja muu avaruuden taustakohina, voimakkaat magneettikentät ja gravitaatio voivat saada aikaan, kun etsitään avaruudesta uusia asioita tai heikkoa signaalia.
Suoran havaitsemisen sijasta ja virhepäätelmien estämiseksi joudumme käyttämään monia epäsuoria menetelmiä ja turvautumaan laajasti tekniikkaan. Myös valtava määrä näennäisilmiöitä peittää aika-avaruuden tiloja ja tapahtumia, koska koko maailmankaikkeuden entropia (=epäjärjestys) kasvaa ja entropia vaikuttaa avaruudessa joka paikassa ja kaikissa ilmiöissä. Se pitää siis sisällään rakennelman tähdistä, galakseista, elämän avaruudessa ja mahdollisesti myös ufoilmiön? Ufoilmiötä voidaan tässä tarkastella täysin erillisenä, paikallisena tapahtumana tai integroituneena koko maailmankaikkeuteen.
Kun vanhan ajan tähtitieteilijät katselivat tähtitaivasta, monet näennäisilmiöt hämäsivät heidät ja pieni keskinäinen kilpailu pakotti heidät työstämään teorioita, jotka eivät sitten toimineetkaan. Vaikka Tycho Brahen havainnot taivaankappaleiden liikkeistä olivat taivaanmekaniikan mukaan tarkkoja, hän silti erehtyi. Percival Lowell innostui italialaisen Schiaparellin "keksimistä" Marsin kanavista, jotka myöhemmin voitiin osoittaa optiseksi illuusioksi. Siitä huolimatta dynaamista tiedettä vie aina eteenpäin myös joukko erehdyksiä, joilla on sinänsä tärkeä tehtävä inhimillisen elämän toiminnoissa.
Ihminen elää kuitenkin maailmankaikkeudessa ja toimintaamme ja havaintoihimme vaikuttaa aina maailmankaikkeuden yleinen entropia. Järjestynyt yhteiskunta, sivilisaatio ja erilaisten olioiden luomat mahdolliset kulttuurit ovat vain väliaikaisia järjestyksen tiloja, kuten aikamme "kakkoseinstein" Stephen Hawking havainnollistaa. Entropian kasvu on esimerkki ajan suunnasta. Se erottaa tulevaisuuden menneisyydestä ja ilmoittaa mihin suuntaan aika kulkee. Termodynaaminen aika ilmoittaa, missä suunnassa epäjärjestys kasvaa ja psykologinen aika kertoo, mikä on menneisyyttä ja mikä tulevaisuutta? Kosmologinen aika ilmoittaa meille maailmankaikkeuden laajenemisen suunnan. Hawkingin mukaan nämä kolme ajan suuntaa ovat samansuuntaiset.
Erittäin tärkeä huomio Hawkingin ajattelussa on kahden merkittävän ajan suunnan merkitys älyllisen elämän synnylle maailmankaikkeudessa. Älyllistä elämää voi syntyä vain silloin, kun termodynaaminen aika ja kosmologinen aika osoittavat samaan suuntaan. Vain silloin voi syntyä olentoja, jotka osaavat kysyä, miksi entropia kasvaa kun aika osoittaa maailmankaikkeuden laajenemisen suuntaan.
Poliitikoille ja talousjohtajillekin olisi hyödyllistä tutkia maailmankaikkeuden entropian periaatteita. Termodynamiikan mukaan pääsääntönä on entropia, jossa epäjärjestyksen tiloja on aina enemmän kuin järjestyksen tiloja. Järjestyksen tilat ovat näennäisiä, väliaikaisia ja luonto muuttaa ne vähitellen epäjärjestyksen tilaan monella tavalla. Järjestäytynyttä yhteiskuntaa voidaan sillä perusteella pitää harhailmiönä. Se on järjestyksessä vain tietyiltä osiltaan, tiettynä ajan hetkenä, mutta kokonaisuutena sen epäjärjestys kasvaa.
Ilmiöiden havaintorajat ja mittaustarkkuus
Tähtitiede operoi monenlaisten havaintorajojen sisällä. Oletamme oman aurinkomme olevan stabiilissa kehityksen tilassa ja hyvässä järjestyksessä. Tarkempi tutkimus kuitenkin osoittaa sen olevan epäjärjestyksessä ja ennusteet Auringon kehityksestä kertovat sen tulevan vielä paljon epäjärjestyneemmäksi.
Tutkiva tiede pyrkii ymmärtämään luontoa ja laittamaan asioita kurinalaiseen tieteelliseen järjestykseen. Aluksi kaikki näyttää olevan tyhjää täynnä, mutta vähitellen sinne tänne alkaa syntyä pisteitä, jotka merkitsevät paikallista järjestystä, vaikka epäjärjestys näiden pisteiden välillä ja keskinäisissä suhteissa lisääntyy. On kyllä syytä huomauttaa, onko mikään avaruuden piste, kohde tai esim. jokin esine täydellisessä järjestyksen tilassa muuten kuin näennäisesti ja rajallisesti. Kasvava entropia aiheuttaa havaintoihin diffraktioita, illuusioita ja kvasi-ilmiöitä, joiden tulkitsemiseen tarvitaan tarkkaa tutkimusta ja kärsivällisyyttä. Entropia siis vaikuttaa suoraan kaikkeen havainto- ja mittaustarkkuuteen. Esimerkkeinä voidaan mainita vaikkapa kvanttihavainnot, neutriinovirta ja niiden massan oletus. Neutriinon massasta ei vieläkään voida varmuudella sanoa mitään.
Stephen Hawking korostaa, että älyllistä elämää voi olla vain laajenevassa, ei kutistuvassa maailmankaikkeudessa, koska jälkimmäisessä tapauksessa termodynaamisella ajalla ei olisi selkeää suuntaa. Entä miten kasvava epäjärjestys vaikuttaisi hyvin pitkällä aikavälillä avaruuden olentoihin? Kokemuksia on vain meistä itsestämme, mutta mahdollisesti muualtakin saattaisi löytyä älykkyyttä. Jos tämä älykkyys olisi jollakin tavalla sidoksissa esim. ufoilmiöön ja se oletettaisiin meitä huomattavasti vanhemmaksi, sen entropia olisi suurempi kuin ihmiskunnan. Samalla tavalla kuin tähtien kaasu aikaa myöten hajoaa avaruuteen, myös sivilisaatiot levittäytyisivät muille planeetoille. Vielä ei kuitenkaan ole perusteltua puhua ufoista muiden sivilisaatioiden tuotteina - ainakaan varmuudella. On reilua ja varovaista todeta ufo-ongelma tieteellisen tutkimuksen arvoiseksi. Emme tarkkaan tiedä mistä on kysymys, mutta voimme parantaa ainakin tutkimuksen laatua.
On myös aihetta tarkastella maailmankaikkeuden entropiaa myös psykologisen ajan suunnassa. Hawking on vakuuttunut psykologisen ajan suunnan kulkevan samaan suuntaan termodynaamisen ja kosmologisen ajan kanssa. Psykologinen aika ilmoittaa, missä suunnassa muistamme menneisyyden ja missä tulevaisuus odottaa. Ihmisen mahdollisuudet mitata, tutkia ja ymmärtää maailmankaikkeuden monia ilmiöitä ovat rajallisia sekä aikaan ja paikkaan sidonnaisia. Tämä rajallisuus koskee tiettyjä olentoja tiettynä ajan hetkenä. Avaruuden ikä huomioiden ihmiskunta on kaikissa mittasuhteissa "vastasyntynyt vauva".
Tietomme maailmankaikkeudesta on hyvin karkeaa ja ylimalkaista, vaikka pikkutarkkaa detaljitietoa on suunnaton määrä. Jokaisella tiedon murusella on silti funktio maailmankaikkeuden entropiaan. Useimmat tiedon muruset ovat meille tulevia aika-avaruuden tapahtumia. Emme näe niitä, mutta tiedämme laskelmien avulla niiden tapahtuvan, koska meillä on arkistotavarana kaavoja, jotka ennustavat niiden tapahtuvan. Kuta parempaa arkistotavaraa meillä on eri tieteissä, sitä paremmin laskumme osuvat oikeaan joskus tulevaisuudessa.
Tavallaan tutkimisen rajallisuus on myös harhaa. Olennolla, jolla on rakenteelliset ja fysiologiset ulottuvuudet tutkia maailmankaikkeutta, on teoreettiset mahdollisuudet kartoittaa koko maailmankaikkeuden tieto. Jos jätämme hetkeksi ihmisen ulkopuolelle, voimme spekuloida ajatuksella kaukaisen planeetan olennosta, joka tuntee vaikkapa ihollaan kosmisen säteilyn määrän jonakin yksikkönä samoin kuin me tunnemme lämpösäteilyn. Tai joka voi kuulla radioaallot, joihin me tarvitsemme vastaanotinlaitteen. Hermojärjestelmien erilaisuus ja moninaisuus on kiehtova ajatus ja ns. älykkäät "limaklöntit" ovat hyvinkin perusteltavissa. Ihmisen kaltaisuus ei välttämättä ole mikään yleiskaava. (Viite Nils Mustelinin esitelmään SETI-seminaarissa Heurekassa maaliskuussa 1993).
Meille on kuitenkin tärkeää tietää, että maailmankaikkeus on rakenteeltaan ja tulevalta kehitykseltään sellainen, joka sallii miljardien, summittaisesti maapallon elämän kaltaisen elämän mahdollisuuksien olemassaolon. Lisäksi se voi sallia elämänmuotoja, joista meillä ei ole vielä minkäänlaista käsitystä. Saattaa olla jopa niin, että emme hurjimmissakaan tieteisseikkailuissa pysty niitä edes kuvittelemaan!
Tutkimuksen vaikeudet
Tähtitiede, avaruustutkimus, SETI-projektit ja ufotutkimus ovat mielestäni neljä tulevaisuuden tärkeää tutkimusaluetta. Nämä neljä tutkimusaluetta voivat olla siinä tärkeässä roolissa, joka pelastaa ihmiskunnan tuholta. Ei ainoastaan otsonikato ja kasvihuoneilmiö ole uhkina, vaan maapallon kokonaissaastuminen ja vielä tuntemattomat kosmiset tapahtumat. Jokainen tähtitieteeseen perehtynyt tietää, että punaiseksi jättiläiseksi paisuva Aurinko nielaisee Maan n. 9 miljardin vuoden ikään ehdittyään. Sitä ennen jäljellä olevan ihmiskunnan, jonka olemassaoloa vahvasti epäilen, tulisi lähteä tältä planeetalta. On mentävä kauas toisiin tähtiin ja löydettävä sopiva planeetta. Se onnistuu vain, jos galaksimme paikallisavaruus on erityisen hyvin kartoitettu. Tekoplanetaariset avaruuskaupungit, avaruussiirtokunnat ja meille sopivat kaukaiset planeetat ovat visionäärisiä kuvia suunnittelijoiden pöydällä.
Emme lainkaan tiedä, miten paljon uuden asuinpaikan etsijöitä galaksimme alueella jo liikkuu. Linnunradan alueella voi olla tähtipakolaisia, joiden aurinko on sammunut tai sammumassa (räjähtämässä esim. novana). Kokonaiset sivilisaatiot saattavat olla ikuisella matkallaan galaksimme spiraaleissa. Onpa tällaisia valtavia "avaruusarkkeja" jo nyt suunniteltu ihmiskunnankin varalle. Jopa 10000-100000 asukkaan galaktinen avaruuskaupunki voitaisiin lähettää sukupolvia kestävälle matkalle, varautuen myös siihen mahdollisuuteen, ettei se koskaan palaisi takaisin.
Tämän valossa ei liene mahdotonta, että ihmiskunnan vaikutuspiirissä olisi jo vieraillut tai paraikaa on kaukainen vieras yhteisö, jonka kauko-ohjatut tai miehitetyt laitteet ovat piipahtaneet Maan ilmakehässä. Ovatko jotkut harvat ufot näitä? Sitä emme tietenkään varmuudella tiedä, koska havainnoissa on runsaasti epävarmuustekijöitä ja kiistanalaisia vaikuttajia. Jäljelle jää ufoja, joiden selitysmahdollisuus on nolla tai +0.
Löydetäänkö mitään elämän merkkejä avaruudesta? Ovatko elämän merkit jo nähtävissämme ja aistittavissamme, mutta emme vain ymmärrä niitä? Oman sivilisaatiomme kokemustausta estää meitä ajattelemasta toisella tavalla. Jos avaruus onkin kokonaan asuttu ja kulttuurit meihin nähden yli-ikäisiä, jopa koneiden hallussa, riittääkö sellaisille kulttuureille tarpeeksi mielenkiintoa galaksin syrjäseudulla asuvaan "primitiiviseen" elämänmuotoon? Viileän tarkkailijan rooli saattaisi sieltäpäin tarkasteltuna tuntua hyvinkin ymmärrettävältä.
Omatoimisuutemme tähtitieteen, avaruustutkimuksen, ufotutkimuksen ja SETIn alueella on universaalisti realistinen käytäntö, jonka jokainen kulttuuri joutuu käymään läpi. Ufo/SETI-tutkimusfuusio on vielä ongelmallinen, mutta kuitenkin realistinen ja voisi toteutua lähitulevaisuudessa. Tähtitiede on hyvin vanha tiede. Koko olemassaolomme perusteet löytyvät tämän tieteen sisältä. Raskaat alkuaineet ovat syntyneet supernova-räjähdyksissä. Avaruusteknologia on vielä hyvin nuori ala eikä ufojakaan ole kauan tutkittu, eikä kunnolla juuri ollenkaan! Nuorin on kuitenkin SETI-tutkimus, jolta odotetaan paljon. Tutkimus jatkuu edelleen supistettuna, vaikka NASAn määrärahat siihen ovatkin supistuneet. Avuksi ovat myös tulleet tietokonealan miljonäärit sekä kansainvälinen SETI-instituutti. Lisäksi nykyään voi osallistua SETI-tutkimukseen Seti@Home-ohjelmalla, jossa jokainen maan asukas voi analysoida ns. ruudunsäästöohjelman kautta Arecibon radioteleskoopilla tehtyjä havaintoja. Seti@Home-avustajien määrä ylitti syksyllä 1999 miljoonan rajan.
Tutkimusalat, joilla ei ole taloudellisia tarkoitusperiä, joutunevat poliittisissa ratkaisuissa kylmästi alakynteen. Myös tiedemaailmaa itseään rasittaa uusien asioiden vierastaminen ja henkiset kartellit. Yliopisto-opiskelijat aivopestään viimeistään siinä vaiheessa, kun pitää antaa opinnäytteitä tai valmistella väitöskirjaa. Puhumattakaan apurahojen anomuksista!
Tieteenfilosofisen lähtökohdan mukaan tieteen tulisi olla itseään korjaavaa. Näin onkin, vaikka systeemi toimii hitaasti. Historian monet esimerkit osoittavat myös tähtitieteessä olevan jatkuva virhetulkintojen ja väärien teorioiden vaara. Todellinen uhka näistä muodostuu silloin kun havaintoaineisto, ehkä korkean teknologian myötävaikutuksellakin, tukee virheteoriaa, eikä sen näennäisyyttä huomata pitkään aikaan. Esimerkkeinä voivaan mainita alkuräjähdyksen ja pysyvän tilan tulkinnat, Marsin kanavat jne. Nyt puhutaan fraktaaleista universumin muodon selittäjänä.
Ufotutkimus ei ole tyhjän säkin penkomista
Ufotutkimus kangertelee ja jähmettyy osin samoista syistä, mutta vielä pahemmin, jos sen metodologiset perusteet eivät ole kunnossa. Virhetulkintojen ja ns. selitettävissä olevien havaintojen määrä on suuri. Yleinen tiedepiireissä vallitseva oletusarvo on, että koska n. 90 % tietyn ajanjakson ja alueen ufoilmoituksista voidaan selittää erilaisista luonnollisista syistä johtuviksi, ufoilmiö on suurelta osaltaan näennäinen, eikä sillä ole tieteellistä argumenttia tai korrelaatiota johonkin tieteen osa-alueeseen. Lyhyesti sanottuna; ufotutkimus olisi tyhjän säkin penkomista. Tämä saattaa olla kohtalokkaan virheellinen oletusarvo. Absoluuttinen kvasitiede lienee vain hahmotelma tietojen huonosta tilasta.
Kovat faktat kiistatta osoittavat, että selittämättä jääneet ja selitettävissä olevat ufohavainnot kuuluvat kahteen eriytyvään pääluokkaan, ja kummatkin voidaan vielä jakaa alaluokkiin (esim. Hynekin luokitus). Raporttien huolellinen tutkiminen paljastaa, että selitettävissä olevat havainnot selittyvät helposti jo alkututkimusvaiheessa, osan jäädessä roikkumaan tietojen puutteessa.
Selittämättä jääneet tapaukset ovat hyvin erilaisia. Niillä on usein korkea harvinaisuusarvo ja ne ovat arvoituksellisia. Joukkoon on päässyt pujahtamaan ehkä joku huijauskin, joka pitäisi pystyä karsimaan pois. Pääosa kuitenkin lienee aitoja tapauksia. Koska viimeksi mainittuun luokkaan liittyy paljon lähihavaintoja ja muita lähikokemuksia, humanoideja ja fysiologisia vaikutuksia, tutkija joutuu operoimaan ihmiseen luottamisen äärirajoilla. Tutkijan maailmankuva ja käsitys kaikesta olevasta joutuu kovalle koetukselle. Analyyttinen mieli pyrkii alitajuisesti skeptisoimaan sen osan ufoaineistoa, joka on maailmankuvan tai sen tietosumman vastainen. Arvoituksellinen ufotapaus vaikuttaa sekä havaitsijaan että tutkijaan, jonka näkyvin piirre on mahdollinen torjuntareaktio.
Maailmanlaajuinen uforaporttiaineisto kuitenkin osoittaa myös toisen asian kiistatta. Arvoitukselliset ja selittämättömät ufohavainnot muodostavat koko ufoarvoituksen kovan ytimen. Helposti selittyneet n. 90 % tapauksista ovat ytimen ympärillä olevaa taustakohinaa, joka on täysin verrattavissa kirkkaan tähden luomaan diffraktioon, joka peittää lähellä olevat planeetat. Tieteellisesti ajattelevan on mahdollista kokeilla, korreloiko ufoarvoituksen kova ydin esim. SETI-tutkimuksen kanssa ja millä oletusarvoilla. Toivottavasti tutkijat tarttuvat tähän haasteeseen. Ufoissa ei mikään ole suoranaisesti totta, vaan kaikki on mahdollista.
Ufotutkimuksen uudelleenjärjestely
Tähtitiede on erityisen hyvä esimerkkitiede, joka toimii maailmanlaajuisesti ja pitkät perinteet omaavana hyvin kiinteässä yhteistyössä. Tähtitieteen ammattilaisten ja harrastajien välillä vallitsee historiallinen perinne. Ilmiö on yleismaailmallinen, onhan monista harrastajista tullut kuuluisia tähtitieteen pioneereja ja huomattavien keksintöjen tekijöitä sekä uusien tähtitaivaan kohteiden löytäjiä, joilla on sama painoarvo kuin löydön olisi tehnyt päätoiminen tutkija jossakin yliopistossa.
Harrastajien mahdollisuudet puutteellisin välinein ovat aina rajalliset, mutta tietoteorian tasolla harrastaja voi hankkia tutkijan veroisen tietoaineiston ja kunnostautua jollakin osa-alueella. Tähtitieteen harrastajilla on selvästi luonnollinen kokemus- ja tietotausta myös ufotutkijaksi. Heillä on paljon tietoa näkyvästä tähtitaivaasta, taivaanmekaniikasta ja lähiavaruuden monista ilmiöistä, joten lähtökohta toimia ufotutkijana on hyvä. Tähtitieteen harrastajat ovat tottuneita ja tarkkoja havaitsijoita, joka luo pohjaa myös muiden tekemien havaintojen erittelyyn ja analysointiin. Rasitteena voivat olla turhat ennakkoluulot. Tähtitieteen harrastajia on tullut tasaisesti joka vuosi jokunen myös ufotutkijaksi.
"Ufologiset" taustakohinat ovat olleet usein tähtitieteen piiriin kuuluvia ilmiöitä. Kuu, Venus ja muut kirkkaat planeetat ovat olleet syynä moneen outoon valohavaintoon. Venuksen roolia on kuitenkin mielestäni liioiteltu, sillä aina ei ole vaivauduttu laskemaan sen tuntikulmaa ja verrattu sitä oudon ilmiön koordinaatteihin, ja sen jälkeen arvioitu sekä Venuksen että oudon kohteen magnitudia (=kirkkauden suuruusluokka). Tämä tyyli tosin poistui jo 70-luvun jälkeen. Joissakin muissa tapauksissa "kirjoituspöytäselityksiä" on myös annettu pelkästään lehdistön mieliksi. Teoksessaan Ufojen arvoitus (1980) Pekka Teerikorpi ja Juhani Kyröläinen varoittavat myös prokusteen selityksistä eli liian helpoista selityksistä, jotka eivät vastaa todellisia olosuhteita.
Tehokas ufotutkimusryhmä v. 2000
Tähtientutkija on kuitenkin samanlaisessa nollatilanteessa lähituntumatapauksissa kuin kaikki muutkin. Ufotutkimus onnistuu kokonaisuutena vain poikkitieteellisellä monen alan asiantuntemuksen omaavalla ryhmällä. Tähän mennessä oikeastaan kaikki tärkeät ufotutkimukset ovat maailmanlaajuisesti jollakin tavalla epäonnistuneet. Väitetään myös, että suurvallat olisivat salanneet tärkeitä todisteita. Väitettä ei ole pystytty todistamaan sen kummemmin oikeaksi kuin vääräksikään. Yksittäiset ufotapaukset eivät ole ratkaisevia, vaan se mahdollinen signaali, joka löytyessään mahdollisesti korreloisi SETI-tutkimuksen kanssa tai vahvistaisi psykologista teorianmuodostusta. Jos ufo-ongelmaa ei pystytä selvästi osoittamaan kvasitieteeksi, koko ihmiskuntaa vaivaavaksi psyykkiseksi fantasiaksi, silloin SETI-tutkijoiden tulisi vakavasti tutkia myös muutamaa kymmentä äärimmäisen kovaa uforaporttia, raakaufoista absoluuttisesti +0 selitysmahdollisuuden tapaukset.
Monet ufojen selitysteoriat eivät suoraan sivua SETI-aluetta vaan antavat ainoastaan viitekehyksen. Ufotutkimus olisi kuitenkin järjestettävä uudelleen koko maailmassa. YK:lla tulisi ehkä olla asiassa näkyvä rooli. Ufotutkimuksen "tapahtumahorisontti" voitaisiin funktioida yhtenäistieteeseen, jossa ufot ajan ilmiönä ovat osa-alueena koko maailmankaikkeuden ja sen ilmiöiden selitysmalleissa. SETI-tutkijoilla olisi nyt mainio tilaisuus asettaa ufoilmiö äärimmäisen tiukkaan testiin. Argumenttina voisi olla: satojen valovuosien päähän tapahtuvan radiokuuntelun lisäksi voitaisiin yrittää tieteellistä yhteyttä ufoihin, jos tällainen yritys on edes mahdollista ja järkevää. Samalla ehkä selviäisi, ovatko ufot älykkäiden olentojen ohjaamia laitteita tai jotain muuta. Jos mitään reaktiota ei tapahdu, sekin merkitsisi jotain. Ufo/SETI-yhdistelmän täytyy syntyä SETI-tutkijoiden aloitteesta. Onhan sovittu siitäkin, että YK:n pääsihteeri saa ensimmäisenä tiedon varmistetusta vieraan sivilisaation radiosignaalista.
Vaikeudeksi voisi muodostua se mahdollisuus, että ufot eivät edusta mitään tunnetun fysiikan mukaista todellisuutta, vaan jotakin maailmankaikkeuteemme kuuluvaa mutta meitä korkeampaa ja ikuisempaa maailmanselityksen tasoa. Ufoilijat ovat esittäneet science fiction -malleja tulevaisuudestamme ilmestyvistä ufoista. Stephen Hawking on kuitenkin hylännyt aikamatkustamisen ja mustien aukkojen hyväksikäytön. Ufotutkimuksen ongelmat ovat silti jatkuvasti ajankohtaisia ja toistaiseksi ratkaisuja vailla. Voitaisiin pohtia mm. seuraavia asioita:
a) Aika-avaruuden suuri entropia peittää ja vääristää maailmankaikkeudessa ilmeneviä ajan ja paikan tapahtumia ja tekee monet järjestyksen tilat vaikeasti ymmärrettäviksi, riippuen siitä, missä entropian kokonaisuudessa ne ovat syntyneet. (termodynamiikan käsite E= laajennettavissa yleisempään laajaan epäjärjestykseen)
b) Ufojen tutkittavuus rajoittuu tiukasti yhden aikaulottuvuuden (Hawking) ehtoihin. Me voimme havaita vain yhden aikaulottuvuuden, koska muut aikaulottuvuudet ovat käpertyneet äärimmäisen pieniksi, melkein singulariteetin tilaan (vertaus on symbolinen)
c) Ei ole olemassa mitään kunnollista ufoteoriaa, joka olisi riittävän tieteellinen ja täyttäisi metodologiset perusteet. Teorian pitäisi olla testattavissa ja sopusoinnussa havaintoihin.
d) Ufoilmiön monet lieveilmiöt, monitahoisuus ja kytkennät rajatiedon alueen moniin hyvin kiistanalaisiin ilmiöihin ovat esteenä ufojen tieteelliselle tutkimukselle.
e) Ufojen avaruusalkuperää, avaruusteoriaa ei ole päästy maapallolla pätevästi testaamaan. Havaintoaineisto, arkistomateriaali ja kaikki historialliset dokumentit ovat jatkuvan kiistelyn aiheena. Selkeät pelisäännöt ovat puuttuneet.
Lumivyöryilmiö psykologisena selitysmallina
Ufotutkimuksen yhteydessä voidaan puhua myös psykologisesta "entropiasta", joka syntyy viestimien kautta ja havaintojen toisiaan vyöryttävästä vaikutuksesta. Aidon ufotapauksen ympärille muodostuu jälkiseurauksena lumivyöryilmiö. Jos lumivyöryilmiö on yleisempää kuin oletus ufoaallosta, silloin suuri osa psykologisista ufoista voitaisiin selittää. Aidolle ufoaallolle on kuitenkin sijaa. Kun tapausten luotettavuus on saatu huolellisesti selville, on saman paikkakunnan monia havaintoja vaikea selittää yksin lumivyöryilmiöllä.
Näissä tapauksissa tarkkojen tietojen puuttuminen haittaa aina selvitystyötä. Usein tapahtuu, että havaitsijat ja kokijat eivät tee havaintoja kylmän rauhallisesti vaan eläytyen tunnetasolla, peläten, hullaantuen, innostuen tai mykistyen. Reagointitapoja on paljon. Lisäksi on pakko ottaa huomioon ufoärsykkeen mahdollinen suora psyykkinen ja fyysinen vaikutus, joka estää analyyttisen havaitsemisen tai siirtää muistia. Ajan katoaminen tai huumaantuneisuuden tunne voivat olla merkkejä, joihin tutkimuksessa olisi kiinnitettävä huomiota. Keskivertohavaitsija ihmettelee esim. outoa valoilmiötä, eikä tee siitä tarkkoja havaintoja niin kuin luonnontutkija tekisi.
Luonnontutkijat, tieteenharjoittajat ja muut kokeneet havaitsijat ovat ufohavainnon tekijöinä vähemmistönä. Tiedetään myös, että kriittisinä ihmisinä he hyvin helposti vaikenevat kokonaan havainnostaan. On äärettömän hankalaa nykyisessäkin tiedeyhteisössä kertoa tutkijakollegalleen nähneensä "ufon". Toki poikkeuksiakin on, kuten jo edesmennyt Pluto-planeetan löytäjä Clyde Tombaugh, jonka havaintoa lehdistö aikoinaan karkeasti vääristeli ja liioitteli. Vielä tänäkään päivänä ei voida tarkasti määritellä, mitä Clyde Tombaugh todella näki. Hän näki taivaalla nopeasti liikkuvia valoja, joille ei keksinyt mitään järkevää ja luonnollista selitystä.
Tulevaisuuden ufotutkimuksessa tarvitaan rohkeita mutta kriittisiä, jalat maassa olevia harrastajia ja neuvokkaita tiedemiehiä ja -naisia, jotka kenties löytävät sen signaalin, joka piileskelee vielä aikamme tieteen ulottumattomissa. Mikä nyt näyttää tyhjän säkin penkomiselta onkin vain sameaa vettä, joka kirkastuessaan paljastaa aarteen.
Minkälainen sitten olisi tehokas ufotutkimusryhmä? Ensinnäkin se olisi riippumaton ja ennakkoluuloton. Siinä olisi edustettuna tähtitiede, fysiikka, kemia, biologia, psykologia, lääketiede, juridiikka, teknologia, ATK- ja mahdollisesti sotilasasiantuntijoita, sekä apuna kyvykkäitä harrastajia. Rahoitus ja organisaatiojärjestelyt ovatkin sitten aivan oma lukunsa. Suomen Ufotutkijat ry, joka on tehnyt arvokasta pioneerityötä Suomessa jo 25 vuotta, on harrastajapohjainen vapaapalokunta, jolla ei ole käytännössä tutkimusrahoitusta juuri lainkaan. Lisäksi epämääräinen huuhaatoiminta pitäisi saada ufotutkimuksen tiimoilta kokonaan pois. On paradoksaalista, että onnenonkijat, unissa vieraalle planeetalle matkustavat, sekä epämääräiset sanomien saajat ovat jossakin maapallon lehdissä kuuluisia ufotutkijoita. SUTin rinnalle onkin tullut 1999 perustettu kriittinen tutkimukseen panostava UFO-Finland ry, sekä Tiede ja UFOt -tutkimusryhmä, johon kuuluu joukko tiedemiehiä.
Löytääkö SETI signaalin?
Lopuksi tarkastelen vielä erikseen SETI-tutkimusta. Jostakin syystä oletetaan radioaallot avaruuden muiden asukkaiden pääsääntöiseksi viestintäkanavaksi. Satunnainen ja koeluontoinen avaruuden radiomerkkien etsiminen aloitettiin jo 1960-luvulla, jolloin tunnettuna guruna toimi tähtitieteilijä Frank Drake. Silloin kuunneltiin muutamia lähitähtiä kuten Tau Cetiä ja Epsilon Eridania, mutta tuloksetta, joka oli sinänsä täysin odotettua. Uusi SETI-tutkimus on kuitenkin nyt tekniikaltaan kehittyneempää ja asiaan ovat vihkiytyneet useammat maailman suurimmista radioteleskoopeista.
Myös SETI-tutkimus on taustakohinan vaikeuttamaa. Lukemattomat luonnon omat radiolähetykset kattavat koko taivaan ja radiomerkkien seulonta on hyvin työlästä. Tutkimuksessa joudutaan selaamaan läpi miljardeja radiotaajuuksia. Aivan viime vuosina vieraan elämän etsintä avaruudesta on saanut uutta tuulta purjeisiin. NASA aloitti ja on ehtinyt jo keskeyttääkin kymmeneksi vuodeksi suunnitellun projektinsa, joka ajallisesti oli ylioptimistinen. Esteenä ovat paitsi avaruuden suuret etäisyydet, myös oletettujen sivilisaatioiden erilaiset kehitysvaiheet, iät, kiinnostusalueet ja teknologian kehityssuunta. Esimerkiksi radioaallot voivat olla jo museotekniikkaa tai muuten hyödytöntä korkealle kehittyneelle sivilisaatiolle.
Myös entisessä Neuvostoliitossa on tehty SETI-alueella kiinnostavaa työtä. Viktor Svartsmanin ryhmä ehdotti vuonna 1987 optisen alueen mahdollisuutta avaruusyhteyksien välineenä. Idea perustuu laskelmiin, joissa mikroaaltoja välitetään optista tietä. Mikroaalloilla voidaan normaalisti välittää 109 bittiä sekunnissa, mutta optista tietä myöten 1014 bit/s eli 100 000 kertaa enemmän. Pitkälle kehittynyt sivilisaatio voisi uhrata energiaakin, sillä yksi optinen säteilykvantti kuluttaa energiaa miljoona kertaa enemmän kuin radiokvantti. Etuna olisi taas se, että optinen aaltoalue etenee hyvin avaruudessa, kun radioaalloilla välitettävä informaatio voi muodostua niukaksi tai radioaalto ei yksinkertaisesti pysty paljon tietoa sisältävän viestin lähettämiseen.
Viktor Svartsman oletti, että korkealla kehitysasteella olevat sivilisaatiot voivat käyttää laseria avaruusyhteyksiinsä. Ihmiskunta ei vielä yllä tämänlaatuisiin temppuihin, mutta voisimme havaita joko meihin kohdistetun keilan tai olla sivustakatsojana. Tässäkin jälleen törmätään taustakohinaan ja luonnon omiin tuotteisiin. Jossakin avaruuden osassa voi vallita olosuhteet, jotka tuottavat lasersäteilyä. Onhan mm. havaittu avaruusmasereita, intensiivisiä mikrosäteilyn lähteitä, jotka ilmentyvät kosmisilla hydroksyylin, vedyn tai metyylispriin molekyyleillä. Tutkijoiden tulisikin Svartsmanin mukaan seurata, muuttuuko vastaanotetun säteilyn luonne noudattaen jotakin tiettyä lainalaisuutta, jossa olisi välitettävän viestin koodi. Svartsman korostaa, että optisella alueella koodi voi olla loisteen vaihtelua, joka voitaisiin havaita helposti. Avaruussivilisaatio voisi koodata signaalinsa spektriin, ja sitä varten Svartsmanin ryhmä on kehittänyt laitteistoaan havaitsemaan huippukapeita spektrin viivoja.
Tutkimuksen alkuvaiheessa Svartsmanin ryhmä valitsi tarkkailtavaksi muutamia Auringon kaltaisia tähtiä, joiden etäisyys oli enintään 65 valovuotta. Oletuksen mukaan esim. lähitähdistä voisi mikroaaltosäteily tulla optisena kimppuna. Teoreettisesti malli toimisi siten, että lasersäde keskitetään kapeaksi kimpuksi ja suunnataan valittuun tähteen. Koska optisen kvantin aaltopituus on miljoonasosa radiokvantin aallonpituudesta, peili keskittää optisen säteilyn kimpuksi, jonka leveys on miljoonasosa saman peilin radiosäteilyn leveydestä. Kimpun voi keskittää niin kapeaksi, että hajonta on vain radiaanin miljoonasosa. Jos tällainen neulamainen lasersäde suunnataan tähteen noin 30 valovuoden päähän, se valaisee matkansa päässä (tähden luona) noin aurinkokunnan kokoisen alueen. Ja lasersignaali voidaan havaita kaikilta tähden planeetoilta. Signaalin tehon on oltava silti riittävä, ettei se huku lähimmän tähden taustasäteilyyn.
Yhdysvaltain SETI-ohjelmien 90-luvun vaiheita oli SERENDIP 3 ja 4, joissa oli neljä miljoona kanavaa. Fourier-spektrianalysaattorin erotuskyky on 0,6 Hz, 1,7 sekunnin integrointiajalla. SERENDIP 3 oli käyttänyt vuoden 1992 alkuun mennessä Arecibon 300 metrin radioteleskoopin havaintoaikaa 2500 tuntia havainnoiden 60,8 % taivaan pinnasta. SERENDIP 3 analysoi tuolloin lähes 20 triljoonan spektrialueen lokerot ja talletti tietoa 70 miljoona kapeakaistaista signaalia 424-435 MHz alueella. Nykyään Arecibon SETI-ohjelma tuottaa niin valtavan määrän havaintoaineistoa, että tuloksien, signaalien analysointi laahaa pahasti jäljessä. SETI@Home on tullut avuksi, mutta tähän päivään mennessä ei ole varmaa tulosta.
META-projekti oli kuitenkin löytänyt 37 outoa avaruuden signaalia, jotka asettuvat kauniisti Linnunradan keskustasoon 21 cm ja 10,5 cm aaltoalueille. Jokaisen merkin tulosuunta on kuunneltu moneen kertaan, mutta ne eivät toistu. Pitäisikö ajatella vaihteeksi infrapunalaseria ja neutriino-yhteyksiä? On kuitenkin hyvin tärkeää pitää mielessä mahdollisuus, ettei SETI-tutkimus ja ufotutkimus koskaan löydä yhteistä tekijää. Kumpikin voivat olla maailmanselityksen osatekijöinä, erillisiä osajoukkoja, ja niiden tutkittavat elementit ovat vieraita toisilleen.
Vaikka META -projektin löytämät 37 outoa signaalia ovat kiinnostavia, ne eivät ole toistuneet. META:n tämänhetkiset havainnot osoittavat, ettei yli 20 valovuoden säteellä ole yhtään sivilisaatiota, joka lähettäisi kaikkiin suuntiin radioviestejä 21 cm aaltoalueella. Eikä koko Linnunradassa ole ainuttakaan sivilisaatiota, joka lähettäisi merkkejä Arecibon kokoisella jättiantennilla. Eikä noin 70 valovuoden säteellä ole yhtäkään supersivilisaatiota, joka käyttäisi koko keskustähtensä tehoa galaksien väliseen viestintään. Tutkija Paul Horowitz kuitenkin lohduttaa: "Tämä ei vielä todista, että olisimme ainoat".
Elämää on todennäköisesti paljon eri puolilla avaruutta, mutta pelikentäksi pitää ottaa koko maailmankaikkeus. Kuuluisa Draken kaava voi olla liian optimistinen ja siihen olisi lisättävä monia muita sivilisaation syntyyn vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi olisi ajateltava samanaikaisuutta, yhteystekniikoita, viestintää ja ennen kaikkea sitä, että kaltaisiamme (ihmisen näköisiä ja muotoisia) ei välttämättä ole missään muualla. Avaruus voi olla täyteen asuttu, triljoonin elämänmuodoin, joista vain harvat saavuttavat sen kehitystason, jotta voisivat viestiä valovuosien päähän, rakentaa avaruusaluksia ja saavuttaa ehkä paljon kiistellyn supersivilisaation tason.
Vierailta tähdiltä on löydetty planeettoja jo paljon. Ehkä löydetään myös Maan kaltaisia planeettoja, joita esim. englantilaisen matemaatikon M. J. Fogginěn simulaation mukaan voi olla 270 valovuoden keskiarvovälein. Mutta varoitus: Linnunrata voi olla myös tyhjä (jota on tosin vaikea ymmärtää) tai lähinaapurit olisivat 300, 10 000 ja 50 000 valovuoden päässä galaksimme toisella laidalla. Toiset galaksit sisältävät paljon elämää ja toiset vähän. Tämä on fysikaalisesti selvää. Mutta avaruudessa voi olla monta yllätystä, jotka eivät ehkä käy yksiin nykyisten tiedeolettamien tai oman kulttuurimme toiveiden kanssa.
Pyydän itseäni viisaammilta anteeksi, jos hiukan spekuloin. Oulun ufoseminaarissa vuonna 1971 kerroin "tähdenpakolaisista". Tämä johdannainen putkahti esiin myös Rovaniemellä vuonna 1993 pitämässäni esitelmässä. Kysymys ei ole ufo-ongelman olennaisesta asiasta, vaan sivujuonteesta - ajatusmallista. Eräs tämän mallin muunnos voisi olla tähtivaeltajat avaruusarkeilla ja tekoplaneetoilla asuvat kiertävät, avaruutta purjehtivat sivilisaatiot. Koska Draken kaavakin on ao. arvoituksien summien varassa, ei sitä juuri tarvitsisi muuttaa.
Suomalainen professori Nils Mustelin, tieteiskirjailija Arthur C. Clarke ja edesmennyt Carl Sagan ovat kaikki arvostelleet ufotutkijoita siitä, miten ufotutkimus tuo jatkuvasti esille täysin arvottomia avaruussanomia, sekä esittelee raporteissa ja kertomuksissa ihmisen irvikuvia. Yhteinen ajatus näille kaikille on, ettei kehitys ja evoluutio johda samankaltaisuuteen. Tämä on myös monien biologien ja geenitutkijoiden näkemys, mutta erilaisiakin näkemyksiä on esitetty. Näihin ongelmiin ei ufotutkimus kaadu.
Mutta uutta pitäisi löytää ja kylmäpäisempiä analyysejä. Uskomuskäsite kielenkäytöstä syrjään, enemmän tutkimusta, mallintamista ja ufotutkimuksen ohjaamista yliopistotasolle. Kontaktihenkilöt omaan kategoriaansa, ja abduktiotutkimus psykologien huoleksi.
Tutkija Nigel Watson arvelee, että ufotutkimus on liikaa takertunut avaruusimperiumin lumoihin, eikä avaruusalus-teoria kestä. Enemmän aikaa olisi käytettävä ihmisen psyyken tutkimiseen. Watsonin mukaan "maapallon" ufotutkijat yksinkertaistavat hyvin monimutkaisen ufoilmiön. Onko siis ufoissa suurempi arvoitus kuin pelkät avaruusvieraat?
Lukijalle lopuksi
Tämän kirjoituksen runkona ovat Lapin Ursassa ja Oulun Rotary-klubilla pidetyt esitelmät sekä sanomalehti Kalevassa julkaistut allekirjoittaneen tiede-pohjaiset artikkelit, esseet ja Stephen Hawkingin teoriat. Ufoja on pyritty tarkastelemaan vain tärkeänä tutkimuskohteena.
Kirjoituksessa mainittuun SETI@Home-ohjelmaan voi ilmoittautua osoitteissa setiathome.ssl.berkley.edu tai planetary.org Osoitteista saa myös tiedot käyttöjärjestelmästä ja muista laitevaatimuksista. SETI@Home-projektiin soveltuvat useimmat kotitietokoneet.
Suhtaudun ufoilmiöön vakavasti mutta kriittisesti ja otan vastaan mielihyvin palautetta ja kritiikkiä, joka koskee tätä kirjoitusta tai ufotutkimusta yleensä. Tunnuslauseeni on: "Ufoilmiössä mikään ei ole totta vaan kaikki on mahdollista".
Matias Päätalo 1998, 1999
[ takaisin ]
|
