Yhdistys Tutkimus Arkisto Kirjat Linkit Sivukartta
Havaintolomake
Ufotapaukset

UUTISET


Copyright ©
1999-2020
UFO-Finland ry

UFO-Finland ry julkaisi syyskuussa 2024 kaksi uutta ufokirjaa


László Miskolci: Ulottuvuuksien väliset olennot

Uuden sukupolven ufotutkija, unkarilainen László Miskolci on koonnut ainutlaatuisen aineiston maansa ufohistoriasta 1200-luvulta nykypäivään asti. Tämä kirja on mielenkiintoinen kokoelma kertomuksia, joissa unkarilaiset ovat olleet yhteydessä vieraiden sivilisaatioiden edustajien kanssa. Fyysisten kohtaamisten lisäksi kirja sisältää tapauksia, jotka on koettu henkimaailmassa tai telepatian avulla.

Valovoimaisimpia todisteita ulkosivilisaatioiden olemassaolosta ovat ammattisotilaiden havainnot. Miskolci on ensimmäinen unkarilainen ufotutkija, joka on saanut tutkittavakseen armeijan salaisia sotilastiedostoja.

László Miskolci (s. 1988) on julkaissut yli 200 lehtiartikkelia ja kaksi kirjaa ufoista sekä kosmisista yhteyksistä. Hän on myäs luennoinut aiheesta vuodesta 2015 lähtien. Miskolci on jatkuvasti esillä kotimaassaan television, radion, sanomalehtien ja sosiaalisen median kautta.


Juhani Tarkkonen: Ulkosivilisaatioiden läsnäolo

Ulkosivilisaatioiden läsnäolo on askarruttanut ihmiskuntaa pitkään. Osa ihmisistä kieltää koko ilmiön olemassaolon, mutta todisteita ulkoavaruuden vierailijoista on satojen, ellei jopa tuhansien vuosien ajalta. Läsnäoloa on ilmennyt muun muassa tunnistamattomina lentävinä, maahan laskeutuneina tai vedenalaisina aluksina ja humanoideina tai muina älykkäinä, mutta luokittelemattomina olentoina. Pelloille on ilmestynyt taidokkaita viljakuvioita ja ihmisiä on siepattu aluksiin, joissa heille on tehty lääketieteellisiksi rinnastettavia kokeita. Kohtaamisten runsaudesta ja monimuotoisuudesta huolimatta vain muutamissa maissa havainnoista on tehty tieteellistyyppistä tutkimusta.

Tiedeyhteisö on kokenut asian pääasiallisesti kiusallisena tai merkityksettömänä, ja tieteelliseksi väitetyn tutkimuksen prosesseja on jopa vääristelty. Tiedotusvälineiden kiinnostus asiaa kohtaan sen sijaan on lisääntynyt. Uutiset ovat tulleet pääasiassa Yhdysvalloista, jossa erityisesti laivasto on alkanut julkaista saamiaan havaintoja ja niiden alustavia johtopäätöksiä.

Ulkosivilisaatioiden läsnäolo - Kielletyn tieteen areena -kirjassa todistellaan teemoittain läsnäolon ilmentymiä historiallisesti, ja ennen kaikkea ihmisten ja ihmisryhmien samankaltaisina havaintoina. Suuren havaintoaineiston perusteella on pääteltävissä, että ainakin eräät ulkosivilisaatiot ovat huolestuneita ydinaseiden mahdollisesta vaarasta ihmiskunnalle sekä ihmiskunnan kulttuurisesta välinpitämättömyydestä suhteessa ympäristön tilan heikentymiseen.


István Éles: Avaruusolennot ja jälleensyntymä

Unkarilainen István Éles on tutkinut laajasti ihmisten sekä menneitä että tulevia elämiä, ja todennut niihin liittyvän runsaasti kokemuksia ufoista ja avaruusolennoista. Élesin lähes 30 vuoden uraauurtava tutkimus täydentää muualla maailmassa tehtyjä vastaavia havaintoja.

Élesin käytämä meditatiivinen valveuni-olotila on "aikamatkustamiseen" perustuva menetelmä. Tässä tilassa on mahdollista saada selville eri elämien tapahtumia, jotka näyttäytyvät ihmisille yhtä selvästi kuin elokuvia katseltaessa.

Saatujen kokemusten perusteella on voitu todeta, että avaruusolennot ovat olleet ja ovat edelleen aktiivisesti mukana ihmisten elämissä, niin menneissä kuin nykyisissäkin. Éles pyrkii antamaan tietoa, joka auttaa meitä saamaan täydellisemmän kuvan vielä toistaiseksi tuntemattomien maailmojen olemassaolosta.


Lou Baldin: Alienmatka

Aamuisella kävelyllä kotinsa lähellä olevassa puistossa Lou Baldin kohtasi tuntemattoman miehen, joka houkutteli hänet lähelle laskeutuneeseen avaruusalukseen. Tästä alkoi vuorokauden mittainen ainutlaatuinen matka eri puolille avaruutta, muun muassa Uranus-planeetalle. Useimpia matkan ajan kokemuksia ei voinut ihmismielellä ymmärtää, ja ne muuttivat täysin Baldinin maailmankuvan ja samalla koko hänen elämänsä.

Lou Baldin kuuli lentävistän lautasista jo lapsuudessaan 1950-luvulla, ja kiinnostus niitä kohtaan jatkuu edelleen. Hän kertoo saaneensa tämän kirjan aineiston Maan ulkopuoliselta olennolta (extraterrestriaali, alien), jota hän on tavannut ensimmäisen matkan jälkeen säännönllisesti useiden vuosien ajan. Baldin vakuuttaa kirjassa kuvattujen tapahtumien olevan aitoja omakohtaisia kokemuksia.


Thomas J. Carey - Donald R. Schmitt: Roswellin todistajat

Roswellin todistajat -kirja on selonteko kaikesta siitä, mitäon tullut tosiasiassa ilmi tapahtumista Roswellissa New Mexicossa vuonna 1947. Todistusaineisto on musertava niille, jotka ovat avoimia tälle ajatukselle ja halukkaita käymään läpi saatavilla olevaa kirjallisuutta. Kysymys mahdollisesta yksin olostamme maailmankaikkeudessa on ollut keskustelun aineena vuosisatojen ajan, mutta vasta meidän aikamme teknologia on tehnyt mielekkään keskustelun mahdolliseksi. Voimme odottaa läytävämme vastauksia kokematta välttämättämuukalaisten läsnäoloa Maassa. Kun kohtaamisilmiä tulee laajemmin hyväksytyksi ja ymmärretyksi, se tulee muuttamaan merkittävästi näkemystämme.

Kirjan tekijät Thomas J. Carey ja Donald R. Schmitt ovat tutkineet Roswellin tapausta antaumuksella yli 30 vuotta. He ovat läytäneet ja haastatelleet yli 600 ihmistä, jotka liittyvät suoraan tai epäsuorasti Roswellin tapaukseen. He kaikki tukevat ensimmäistäselitystä, eli alkuperäistäväitettälentävän lautasen haltuunotosta. Todistajalausuntojen pikainen tyrmääminen sellaisten epäilijäiden toimesta, jotka antavat historiallisesti merkittävälle tapahtumalle mytologiaan perustuvan selityksen, on loukkaus tosiasioita ja lopullista totuuden paljastamista kohtaan.

Yksityiskohtaista ja luotettavaa tietoa tapahtumien todellisesta luonteesta on kerääntynyt runsaasti, ja siitäon voitu erottaa joidenkin tietolähteiden levittämät virheelliset ja harhaanjohtavat tiedot. Tuloksena on vakuuttavaa aineistoa - ei pelkästään Roswellin tapauksesta - vaan myäs muukalaisten vierailuista. Kirjaa voidaan pitääRoswellin tapauksen loppuraporttina, ellei sitten viranomaiset avaa omia salaisiaan arkistojaan.


Timothy Goodin kirjasta Sisäpiiri uusi kovakantinen painos

Tunnetun englantilaisen ufotutkijan Timothy Goodin kirja Sisäpiiri - Ufot, sotilaat ja tiedustelupalvelut on yksi tärkeimmistäsuomenkielisen ufokirjallisuuden perusteoksista. Kirja on edelleen yhtäajankohtainen kuin ilmestyessään kymmenisen vuotta sitten. Nyt kirjasta on ilmestynyt uusi kovakantinen painos. Hinta on kuitenkin pysynyt samana eli 42 €.

Tilaa jo tänään!










Lawrence R. Spencer: Roswellin avaruusolennon haastattelu

Lukuisten todisteiden perusteella voidaan sanoa, ettäRoswellissa tapahtui heinäkuussa 1947 jotain hyvin merkillistä. Viranomaiset olivat läytäneet maahan pudonneen tunnistamattoman esineen, josta läytyi myäs avaruusolentoja. Seurauksena oli äärimmäisen suuri tiedotusvälineiden mielenkiinto.

Matilda O'Donnel MacElroy tyäskenteli tuohon aikaan lääkintäryhmän jäsenenäRoswellin lentotukikohdassa. Hänet pyydettiin lähtemään tapahtumapaikalle siltävaralta, ettäsiellätarvitaan lääkinnällistäapua. Maahansyäksyssäyksi olento olikin selviytynyt hengissä.

Muukalaisolentoa tutkiessaan MacElroy huomasi välittämästi, ettäolento yritti viestiä"mielikuvilla" tai "telepaattisilla ajatuksilla". Kukaan muu henkilä tapahtumapaikalla ei tätähuomannut. Tämän jälkeen MacElroyn tehtäviin kuului viestiäolennon kanssa ja raportoida kaikki tiedot viranomaisille.

Tässäainutlaatuisessa kirjassa Matilda O'Donnel MacElroy kertoo olennon kanssa käymistään keskusteluista kysymyksiin, joihin ihmiskunnan täytyy saada vastauksia. Keitäme olemme? Mistäme tulimme? Mikäon Maassa olomme tarkoitus? Onko ihmiskunta maailmankaikkeudessa yksin? Jos muualla on älykästäelämää, miksi he eivät ole ottaneet meihin yhteyttä?

Kirjasta on saatavana lisätietoja nettisivuilla uudenajansarastus.fi



Lou Baldin: Alienyhteys

On kiistaton tosiasia, ettävuoden 1947 heinäkuussa Roswellissa, New Mexicossa tapahtui jotain erikoista. Taivaalta putosi tuntematon esine. Siitämikätuo esine oli, ei ole tähän päivään mennessäpäästy yksimielisyyteen. Virallinen selitys on salaisessa hankkeessa käytetty tiedustelupallo, mutta erilaiset salaliittoteoriat ufoista ja ulkoavaruuden asukkaista elävät sitkeästi. Aiheesta on vuosikymmenten aikana kirjoitettu lukuisa määrä kirjoja ja tehty televisio-ohjelmia.

Kirjailija Lou Baldin kertoo tässäkirjassa oman näkemyksensäasiasta ja sen, mitätapahtui sen jälkeen kun alienien ohjaama avaruusalus oli syäksynyt maahan. Tiedemiehille tarjoutui ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä yhteistyätä muukalaisten kanssa ja päästätutustumaan alukseen, jonka materiaalit olivat kuin toisesta maailmasta. "Koko avaruusalus muistuttaa elävää, metallista eläintä. Siinäei ole näkyviäniittejätai ruuveja, ei liioin saumoja pitämässäsitäkoossa. Alus ja sen sisältä näytti olevan enemmän elollinen kuin keinotekoinen." Tämäouto kulkuväline ei ainoastaan toiminut tunnettujen fysiikan lakien mukaisesti, se pystyi myäs välittämään tunteita sisällään oleville.

Roswell ja sen tapahtumat kutkuttavat edelleen ihmisten mieliä, silläpyrkimyksemme ymmärtääerilaisia elämänmuotoja ja maailmankaikkeuttamme kasvaa päiväpäivältätieteen edistyessä.

Kirja ilmestyi huhtikuun lopulla.



Atte Särkelä: Kohti ärjännettä

Ainakin viimeisen sadan vuoden aikana Pudasjärvelläon tapahtunut valtava määräselittämättämiäasioita ja ilmiäitä. Syksy 1969 oli kuitenkin käännekohta, koska silloin Atte Särkelä teki ensimmäisen merkittävän ufohavainnon. Siitäalkoi muutaman vuoden ajanjakso, jollaista Suomen historiassa ei ole koettu aikaisemmin eikäsen jälkeenkään. Sadat ihmiset kokivat selittämättämiä ilmiäitäpitäjän eri puolella, erityisesti Syätteen alueella. Myäs Atte näki kyseisiäilmiäitäja sai niitä valokuvattua.

Tähän kirjaan on koottu ufohavaintokertomuksia lähinnä Pudasjärveltäsadan vuoden ajalta ja mukana myäs runsaasti valokuvia vuosilta 1969-72.

Tämäkirja on myäs Atte Särkelän elämänkertakirja. Aten elämäon kulkenut sotaorvosta monen alan yrittäjäksi. Ahkera tyänteko alkoi jo lapsena savottatyämailla ja jatkui myähemmin oman taksin ratissa. Näistätapahtumista on tähän kirjaan koottu kymmeniätarinoita. Kylien tyhjentyessä1960-luvulla Atte perheineen kokeili asumista Helsingissä, mutta sielläei korpimaiden kasvatti viihtynyt.

Matkailubisnes koki nousukautensa 1980-luvulla, ja paikallisesta vastustuksesta huolimatta Syätteen rinteille nousi mäkkikyliäja laskettelukeskuksia. Atte sai huomata, ettei paikkakunnan kehittäminen miellyttänyt kaikkia, mutta sai kuitenkin kelomäkkinsärakennettua ja toiminta perheyrityksessä jatkuu jo viidettävuosikymmentä.

Kiinnostus outoihin ilmiäihin on jatkunut läpi kiireisten yrittäjävuosien ja edelleen Atte Särkelätunnetaan miehenä, joka ei pelkäätarttua haasteisiin.




Piotr Cielebias: Outojen ilmiäiden maa

Ufot ja paranormaalit ilmiät ovat todellisuutta kaikkialla maailmassa. Siitä hyvänäosoituksen on tämäkirja, joka on ainutlaatuinen syväluotaus Puolan ufotapauksiin ja niihin liittyviin paranormaaleihin ilmiäihin. Kirjassa tarkastellaan ufojen laskeutumisia, outoja olentoja, kolmioufoja, sieppaustapauksia, sota-ajan ufoja, vedenalaisia ufoja ja monia muita aiheita, jotka käsittävät ajanjakson maan varhaisesta historiasta aina tähän päivän saakka. Silminnäkijäinäon ollut niin tavallisia kansalaisia, poliisiviranomaisia, asevoimien henkilästääkuin siviili- ja asevoimien lentäjiäkin.

Kirjan kirjoittaja, Piotr Cielebias, on yksi Puolan tärkeimmistäja arvostetuimmista paranormaaleille aiheille omistautuneista journalisteista, kirjailijoista ja tutkijoista. Hänelläon maisterin tutkinto historiasta ja kandidaatin tutkinto valtiotieteistä. Hän tarjoaa lukijalle ensiluokkaisen näkäalan kotimaansa ufomysteeriin.




Atso Haapanen: Kummituslennot Vakoilijoita vai ufoja?

Suomen ilmatilassa, etenkin Pohjois- ja Itä-Suomessa, tehtiin 1930-luvulla suuri määräselittämättämiäääni- ja näkähavaintoja. Ilmiät olivat laajalti esilläsanomalehdissä ja kansalaisten puheissa, ja niitäkutsuttiin kummituslennoiksi. Tapauksia on luultavasti ollut useita satoja, joista vain pieni osa tuli aikanaan viranomaisten tietoon.

Puolustusvoimat ja muut viranomaiset tutkivat tapauksia, ja osa niistä tunnistettiinkin lentokoneiksi tai luonnonilmiäiksi. Suurta osaa havainnoista ei kuitenkaan pystytty luotettavasti tunnistamaan ja ilmiäiden aiheuttajiksi epäiltiin mm. vieraan vallan suorittamia vakoilulentoja tai jopa ufoja. Nämä tapaukset jäänevät selvittämättämiksi arvoituksiksi.

Porvoolainen tietokirjailija Atso Haapanen (s. 1963) on tutustunut laajasti sotahistoriaa ja ilmailua käsitteleviin arkistomateriaaleihin ja kirjoittanut tutkimustensa pohjalta useita tietokirjoja. Aktiivisena sotahistorian harrastajana tunnettu Haapanen on julkaissut lisäksi sotaromaaneja, joista osa perustuu todellisiin tapahtumiin.


Tapani Koivula: Kosminen kosketus

Ufotutkija, arkkitehti ja kirjailija Tapani Koivulan uusi jo pitkään odotettu ufokirja on ilmestynyt lokakuussa. Kirja tarjoaa suomalaisen ufotutkimuksen historiaa aina tähän päivään saakka selkeänäkokonaisuutena, osana kansainvälistäufotutkimusta. Kirja sisältäämyäs kontaktitapausten läpileikkauksen ufosieppauksista avaruusolennoilta saatuihin viesteihin.

Kosminen kosketus on yhtälaaja-alainen ufokirja kuin Koivulan "Ufojen kosminen viesti" (WSOY 1988). Tuo 500-sivuinen järkäle on edelleen eräs suomenkielisen ufokirjallisuuden perusteoksista. Kosminen kosketus jatkaa siitä, mihin Ufojen kosminen viesti jäi.

Koivula väittääkirjassaan, ettätutkittuaan 45 vuotta ufoja ym. paranormaaleja ilmiäitähän on ratkaissut universumin ja elämän mysteeriot - henkiläkohtaisella tasolla. Tässäkirjassa ja sen tulevissa jatko-osissa Koivula pyrkii perustelemaan väitteensä.

Kirjan ainutlaatuisesta ja laajasta kuvituksesta vastaa Lasse Ahonen, ufotutkimuksen veteraani hänkin. Viimeisten vuosikymmenien aikana Ahonen on valokuvannut rajatiedon ihmisiä ja tapahtumia enemmän kuin kukaan toinen suomalainen. Siksi teos on myäs laaja kuvakavalkadi suomalaisesta rajatiedosta viimeisen 50 vuoden ajalta. Yli 200 mustavalkoista kuvaa ja piirrosta, 336 sivua.
Kirja ilmestyi lokakuussa 2013.


UFO-Finland ry julkaisi jälleen uuden ufokirjan

Nick Redfern: Todellinen mysteeri MIB

Ainutlaatuinen kirja! Vastaavaa ei aiemmin ole julkaistu suomen kielellä.

Brittiläissyntyinen, nykyisin Yhdysvalloissa asuva Nick Redfern on tämän hetken tunnetuin selittämättämiin asioihin perehtynyt kirjailija. Hänellä on kyky onkia esiin viimeisimmät tiedot hurjista ilmiäistä. Redfernin mielestämustapukuiset miehet ovat todellisia.

Mustapukuisista miehistäkehittyi supertähtiävuonna 1997 ilmestyneen The Men in Black -elokuvan myätä. Vaikka tuo Hollywoodin menestyselokuva olikin puhdasta fiktiota, tosielämän mustapukuiset miehet ovat jo 1950-luvulta lähtien pyrkineet vankkumattomasti hiljentämään henkiläitä, joiden tielle on sattunut ufoja ja paranormaaleja ilmiäitä.

Tässäteoksessa Redfern sukeltaa noiden salamyhkäisten olentojen mystiseen maailmaan. Hän käy läpi klassikkotapauksia, ensi kertaa saatavilla olevia raportteja, hallituksen salaisia asiakirjoja sekälukuisia teorioita, joita mustapukuisista miehistäon esitetty.

Kirjassa lukijalle esitellään seuraavat kohokohdat:

- Tarina miehestänimeltäAlbert Bender, joka ensimmäisenäväitti tavanneensa mustapukuiset miehet.
- Mustapukuisten miesten rooli Mothman-saagassa, joka sai alkunsa 1960-luvulla Länsi-Virginiassa, Point Pleasantin kaupungissa.
- MIB-kohtaamisia Loch Nessin hirviän, maailman tunnetuimpiin kryptideihin kuuluvan olennon kotisijoilla.
- MIB-ilmiään perehtyneiden huippututkijoiden haastatteluja.

Nick Redfern on täysipäiväinen kirjailija, luennoitsija ja journalisti. Hän kirjoittaa säännällisesti artikkeleita useisiin julkaisuihin, ja on julkaissut lukuisan määrän kirjoja. Redfern on esiintynyt useissa myäs Suomessa nähdyissätv-ohjelmissa.

Kirja ilmestyi tammikuussa 2013.


UFO-Finland ry julkaisi uuden ufokirjan

Lasse Ahonen (toim.): Tieteellisiäufotutkimuksia

Ufoja ja siihen liittyviäilmiäitäon tutkittu aktiivisesti jo 1940-luvulta lähtien eri puolilla maailmaa. Laajamittaisimmat ufotutkimukset tehtiin Yhdysvalloissa 1950- ja 60-luvuilla, pääasiassa Ilmavoimien (USAF) toimesta. Tutkimusten päätarkoitus oli alkujaan selvittää, ovatko ufot uhka Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle. Mitäviranomaiset ovat saaneet ufotutkimuksissaan selville, kaikkea tuskin on kerrottu.

Tähän kirjaan on koottu runsaasti yksityiskohtia sisältäviä havaintotapauksia, joita nimenomaan on tieteellisesti tutkittu ja joista on kirjoitettu seikkaperäiset tutkimusraportit. Mukana on myäs sieppaustutkimuksia.

Jotkut esitetyt tapaukset saattavat osin olla tuttuja vuosikymmenten varrelta. Tässäavautuu oiva tilaisuus verrata vanhoja ufotutkimuksia tämän päivän vastaaviin. Mitäon saatu selville, millaisiin johtopäätäksiin on tultu ja mikätilanne on tänäpäivänä?

Maailman tunnetuin ufotutkija J. Allen Hynek toteaa: "Olisi vaikeaa läytäätoista aihetta, joka maailman lehdistässäolisi saanut yhtäpaljon huomiota ja saanut ihmiset keskustelemaan eri elämäntilanteissa yhtävilkkaasti ja joka on ruokkinut yhtämonien ihmisten mielikuvitusta näinkin pitkiä aikoja."


Yli 600 ufoaiheista linkkiä

UFO-Finland ry:n nettisivujen eräs suosituimmista kohteista on ufoihin liittyvälinkkilista. Sitäon kerätty ja ylläpidetty jo yli kymmenen vuoden ajan. Tällähetkelläse on lajissaan maailman laajin ja sisältääyli 600 linkkiä. Tilanne muuttuu sellaisella vauhdilla, että mukana on aina myäs joitain toimimattomia linkkejä. Jos huomaat, ettäjoku ufoihin liittyvämerkittävälinkki puuttuu tai ei toimi, ilmoita siitä meille.






Läytyykä suomentajaa?

UFO-Finland ry on tehnyt sopimuksen erään englanninkielisen ufokirjan julkaisemisesta suomeksi. Läytyisikä asiasta kiinnostunutta henkilää, joka voisi suomentaa ko. kirjan? Vastaukset yhdistyksen s-postilla.



Sisäpiiri vuoden rajatietokirja

Monen vuoden ajan on Ultra-lehden toimitus valinnut vuoden aikana ilmestyneestärajatiedon aihepiiriin kuuluvasta kirjallisuudesta joukon kirjoja, joista sitten vuoden rajatietokirja. Loppukilpailuun selvisi tänävuonna kymmenen kirjaa.

Tämävuosi oli jo seitsemäs kerta ja kirjavalinnan teki Seppo Plaami. Hän valitsi vuoden rajatietokirjaksi UFO-Finland ry:n kustantaman ja tunnetun englantilaisen ufotutkijan Timothy Goodin teoksen Sisäpiiri - Ufot, sotilaat ja tiedustelupalvelut.

Seppo Plaami, jolla on myäs omakohtaisia ufokokemuksia, sanoo: "Valintaperusteeni oli se, ettämielestäni Timothy Good on tehnyt tälläteoksella erinomaisen koosteen ufoasiasta."


UFO-Finland ry Ylen pääuutisissa

Yleisradion pääuutislähetys 9.5.2011 uutisoi Suomessa tehdyistäufohavainnoista. Uutisreportaasissa haastateltiin UFO-Finland ry:n varapuheenjohtaja Lasse Ahosta. Ahonen toivoi Suomen ilmavoimien siirtyvän tiedottamisessaan useiden muiden maiden mukaiselle avoimuuden linjalle. Ilmavoimat oli toistellut Ylen uutisille vanhoja valheitaan, joiden mukaan heilläei ole mitään kerrottavaa. Kukaan ilmavoimista ei suostunut uutisille kommentoimaan asiaa.

Uutinen kokonaisuudessaan:
Suomalaisten ufohavainnot yleistyvät jatkuvasti

















Mielenkiintoinen ilmiä Nick Popen luentotilaisuudessa

Nick Popen luennon jälkeen Igor Volke kertoi omalla mielenkiintoisella tyylillään Eestissätapahtuneista oudoista ilmiäistä. Igor kertoi mm. miniufoista, josta hän käytti myäs nimitystä"tiny-ufot". Juuri esityksen tässäkohdassa Priit Rifk otti muutamia kuvia, joissa näkyy valkoinen valopallo. Ensimmäisessäkuvassa valopallo näkyy valkokankaalla ja toisessa kuvassa paperitaulun yläreunassa, johon Igor samaan aikaan piirteli miniufon kuvia.

Luentosali sijaitsi kellarissa, joten ikkunasta tulleesta heijastumasta tuskin voi olla kyse. Mistäne pallot tulivat? Sattumaako jälleen kerran?

Kuvien tiedot: kuvauspäivä: 30.1.2011, kamera: Samsung, kuvan koko: 3072x2304 px, suljinnopeus: 1/45 s, aukko: 3,6, polttoväli: 7,5 mm, ISO: 240 (ylempi kuva), 320 (alempi kuva), salama käytässä(auto mode).







































Nick Pope Suomessa

Eräs maailman tunnetuimmista ufotutkijoista, brittiläinen Nick Pope vieraili ensi kertaa Suomessa 29.-30.1.2011. Käytännän järjestelyistä vastasi lähinnäJani Lassila ja tilaisuudet pidettiin Hotelli Arthurissa. Pope toimi 21 vuoden ajan Britannian puolustusministeriän virkamiehenäja hänellä oli mahdollisuus tutustua monien vuosikymmenien aikana tehtyihin uforaportteihin aina 1950 -luvulta saakka.

Vuoden 2010 joulukuussa tuli kuluneeksi 30 vuotta tunnetusta sotilastukikohdan lähelläsattuneesta Rendelshamin tapauksesta (tunnetaan myäs nimillä Woodbridge tai Bentwaters). Popen luento käsittelikin pääasiassa em. tapausta. Popen lisäksi tilaisuudessa luennoivat Jaakko Närväja Igor Volke.

TiedotusvälineissäPopen vierailu sai runsaasti huomiota. MTV3 esitti kymmenen uutisissa 30.1. Popen lyhyen haastattelun ja pidemmän version tiistaiaamuna 2.2. Myäs FST5:n kuvaajat olivat paikalla. Lisäksi Eestin radion Kanava 2:n toimittaja Ingrid Peek haastatteli Popea. Toimittaja oli valmistautunut haastatteluun perusteellisesti, sillä se kesti tunnin ja 20 minuuttia.


UFO-Finland ry julkaisi jälleen uuden ufokirjan

Håkan Blomqvist: Muukalaiset keskuudessamme

UFO-Finland ry ei ole aikaisemmin julkaissut kirjaa, joka käsittelee mahdollista ihmisten ja avaruusolentojen kontaktia. Tämäkirja on kertomus ruotsalaisen miehen hämmästyttävistäkokemuksista, joiden keskelle hän joutui keski-ikäisenäjokseenkin yllättäen. Tapahtumat alkoivat Uddevallan kaupungissa, lähelläGäteborgia. Kirjan päähenkilä Richard Häglund tyäskenteli avaruusolentojen kanssa useita vuosia ja matkusti muun muassa Bahamasaarille useaan kertaan suorittamaan avaruuskontakteiltaan saamaansa tehtävää.

Richardin tapaus oli aikoinaan Ruotsissa tiedostusvälineiden hyvin uutisoima. Hänen tarinansa aiheuttivat laajaa ihmetystäja aiheuttavat yhäedelleen. Tapausta on tutkinut ja kerännyt tietoa kirjastonhoitaja Håkan Blomqvist. Hän kirjoitti tämäkirjan vuonna 2009, kerättyään tietoa yli 30 vuoden ajan.


Tunnistamattomia kohteita voimalaitosten ja ydinasevarastojen lähellä

Virolaiset sanomalehdet Postimees ja ähtuleht uutisoivat 25.9.2010 elokuussa Pärnussa tapahtuneesta oudosta havainnosta. Suomalaisen Fortum yhtiän tytäryhtiä Fortum Termest on hiljattain käynnistänyt Pärnuun uuden sähkääja lämpäämuun muassa puulla tuottavan voimalaitoksen. Voimalaitoksen valvontakamera kuvasi aamuvarhaisella 28. elokuuta voimalaitoksen alueella liikkuvan valoa hohtavan ympyränmuotoisen kohteen. Kohde näkyi ja liikkui valvontakameran alueella noin tunnin ajan. Video aiheesta on katsottavissa osoitteessa: www.parnupostimees.ee/?id=318154

UFO-Finland ry oli tapauksen johdosta yhteydessäViron tunnetuimpaan ufotutkijaan, Igor Volkeen. - Olen käynyt katsomassa kuvatun materiaalin ja ilmiä sinänsäon meille tuttu entuudestaan. Jo Neuvostoliiton aikana tiettyjen rakennusten läheisyydessäkierteli vastaavanlaisia energiapalloja joiden olomuoto muistuttaa pallosalamaa, vaikkei kyseessäole pallosalama. Venäläiset tutkijat nimittävät ilmiätämatalaenergiseksi plasmapalloksi. Tällaisen kohteen liikkumisessa ja toiminnassa on älykkäitäpiirteitähavaittavissa. Ilmiän merkitys ja syntyperäeivät ole helposti selvitettävissä, kertoo Volke.

Teollisuus- ja voimalaitosten yhteydessämyäs Suomessa on tehty runsaasti havaintoja tunnistamattomista lentävistäkohteista.

Viime viikolla uutistoimisto Reuters uutisoi Yhdysvalloista, että 120 sotilashenkilääon allekirjoittanut paperin, jossa he todistavat muun muassa ydinasevarastojen yhteydessähavaitun tunnistamattomia lentäviä kohteita. Alustavan tiedon mukaan viikolla 39 asian tiimoilta olisi tiedossa lehdistätilaisuus.

Alla ruutukaappauskuva valvontakameran monitorista. Outo kohde kuvan oikeassa alareunassa.





















Vähintään yhtämielenkiintoinen uutinen kuin edellinenkin, läytyy osoitteista:

YK ja avaruusolennot, Aamulehti
YK ja avaruusolennot, HS
The UN and aliens
The UN and aliens
Avaruusolennot läysivät Nasan luotaimen, Iltalehti


UFO-Finland ry julkaisi uuden ufokirjan

Timothy Good: Sisäpiiri - Ufot, sotilaat ja tiedustelupalvelut

Nyt se on virallista - eri maiden armeijoiden ja tiedustelupalvelujen raporttien mukaan tunnistamattomat lentävät kohteet ovat olemassa.

"Korkea-arvoiset ilmavoimien upseerit ovat kulissien takana todella huolissaan ufoista. Viranomaisten salailu ja naurettavuustekijät saavat ihmiset uskomaan, että tunnistamattomat lentävät kohteet ovat silkkaa pätyä." Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun entinen johtaja, amiraali Roscoe Hillenkoetter.

Toivottavasti mahdollisimman moni suomalainen vallankäyttäjärivikansalaisen lisäksi lukee tämän kirjan. On tullut aika nähdä maailma sellaisena kuin se on.

Maailmanlaajuisesti tunnetun ufotutkijan vuosien tutkimustyä sisältäälukuisten sotilas- ja tiedustelualan ammattilaisten, lentäjien, poliitikkojen, sekätieteentekijäiden haastattelujen lisäksi huippusalaiseksi luokiteltuja asiakirjoja ja raportteja. Teoksessa käydään läpi niin länsimaista kuin maailmanlaajuista ufohistoriaa ensimmäisestämaailmansodasta aina vuoden 2004 tapahtumiin saakka.

UFO-Finland ry:lläon ollut ainutlaatuinen tilaisuus saattaa tämäkirja suomenkielelle. Kirja sisältäähuomattavan määrän sellaista informaatiota, jota ei aiemmin ole ollut saatavana suomeksi.

Kirjassa on laaja piirros- ja mustavalkokuvitus. 482 sivua.


Wendelle C. Stevens tutki ufoja elämänsäloppuun saakka

Monien suomalaisten ufoharrastajien tuntema Yhdysvaltalainen ufotutkija Wendelle C. Stevens kuoli kotonaan 7.9.2010 sydänkohtaukseen 87 vuoden ikäisenä. Hän oli yksi maailman tunnetuimmista ufotutkijoista ja hänen ufotutkijan ura kesti 54 vuotta. Stevens toimi aktiivisena tutkijana loppuun asti, vaikka hänen lähipiiri oli havainnut hänen terveytensäheikentyneen. Stevens kirjoitti yli 30 ufoaiheista kirjaa ja hän oli kerännyt 4000 ufovalokuvan arkiston. Stevens tyäskenteli 40 luvulta lähtien USA:n puolustusvoimien palveluksessa muun muassa lentäjänä, jääden v. 1972 täysin palvelleena eläkkeelle everstiluutnanttina.

Wendelle Stevens asui viimeiset yli 20 vuotta Arizonan osavaltiossa, Tucsonin kaupungissa. Vierailin vaimoni sekäLasse Ahosen ja Timo Koskenniemen kanssa Wendellen Tucsonin omakotitalossa keväällä2006. Istuimme keskustellen hänen takapihallaan appelsiini- ja sitruunapuiden katveessa. Päätimme siirtyäsisälle juomaan kahvia, minälähdin viemään kameroita etupihalla olevaan autoomme. äkkiähyvin matalalta Stevensin talon takaa syäksyi esille kaksi mustaa ja lähes äänetäntähelikopteria. Kopterit tekivät pikakäännäksen Stevensin talon edustalla ja katosivat välittämästi läheisen mäen rinteen taakse. Sain otettua koptereista muutaman valokuvan. Mielenkiintoine tapahtuma - Stevens kertoi, ettei ollut koskaan nähnyt koptereita talonsa lähellä.

Stevens kerkisi elämänsäaikana dokumentoida valtavan määrän ufoaineistoa. Valitettavasti suuri määrä "hiljaista" ufotietoutta katosi Stevensin poismenon myätä. Hänet siunattiin haudan lepoon sotilaallisin kunnianosoituksin 16.9. Hyväämatkaa Wendelle, totuus on tuolla jossain.

Kuva alla: Timo Koskenniemi (vas.), Wendelle Stevens ja Tommi Ruuskanen, joka esittelee hetkeäaikaisemmin ottamaansa valokuvaa mustista helikoptereista.

Tommi Ruuskanen 8.9.2010






































Kirjoja Helsingissä

Kaikkia UFO-Finland ry:n julkaisemia kirjoja on Helsingissä saatavana:

AATMA Kirjakauppa ja Antikvariaatti
Eteläinen Rautatiekatu 16
00100 Helsinki

Puh. (09) 693 3339

Avoinna ma-pe klo 11-18, la 10-14

E-mail: info at aatma.fi

www.aatma.fi


Britannian puolustusministeriän ufotutkimukset lopetettu

Joulukuun alussa 2009 Britannian puolustusministeriä ilmoitti, ettäse on lopettanut yli 50 vuoden ajan kestäneet ufotutkimukset. Mielenkiintoiseksi tämän uutisen tekee se, ettäkoskaan ei ole kerrottu, että ufotutkimuksia olisi edes aloitettu. Virallisten ufotutkimusten olemassaolo on aina kiistetty.

Yli 50 vuotta kestäneiden tutkimusten jälkeen Puolustusministeriälläei ole edelleenkään mielipidettä maapallon ulkopuolisen elämän olemassaolosta. Myäskään ei ole todettu, että ufohavainnot olisivat aiheuttaneet uhkaa Britannian turvallisuudelle.

Puolessa vuosisadassa havaintoraportteja on kertynyt tuhansia. Mitä tälle mielenkiintoiselle aineistolle jatkossa tapahtuu, siitäei kerrottu. Toivottavasti ei kuitenkaan tehdäniin kuin Suomessa! Havaintoraporttien vastaanottamiseksi on käytässäollut puhelinnumero ja sähkäpostiosoite, jotka ovat nyt suljettu. Yksi ufohavaintoja tutkinut tyäntekijäon siirretty toisiin tehtäviin.

Nyt vapautuneita resursseja Ministeriä tulee jatkossa käyttämään enemmän maallisiin ja tärkeämpiin asioihin kuten Afganistanin sotaan!



UFO-Finland ry julkaisi uuden ufokirjan

Atso Haapanen: Puolustusvoimien ufohavainnot 1933-1979

Kirja, jota ei yleisen käsityksen mukaan voi olla olemassa. Suomen Puolustusvoimien suorittamat ufotutkimukset ovat tähän asti olleet meillä tuntemattomia asioita.

Viime aikoina valtiollisia ufoarkistojaan ovat paljastaneet ainakin Iso- Britannia, Tanska ja Ranska. Tämäkirja paljastaa myäs likaisia yksityiskohtia Suomen Puolustusvoimien ufotutkimuksesta: virallisia ufotutkimusraportteja on hävitetty polttamalla!

Luotettavista lähteistäsaadun tiedon perusteella on varmaa, ettäkansallisarkistoon päätyneitäuforaportteja on "muokattu" ennen niiden julkistamista. Suuri osa uforaporteista on edelleen puolustusvoimien hallussa.

Varsin mielenkiintoisella tavalla Suomen ilmavoimat on suorittanut testilentoja ja näin maassa olevien katsojien havaintojen avulla lentokoneet on voitu sulkea pois ilmiän aiheuttajina. Aaverakettien, kummituslentokoneiden, lentävien sikareiden ja lentävien lautasten lisäksi kirjassa kerrotaan jopa laskeutumistapauksesta. Kirja on kovakantinen, 192 sivua, hinta 27 e.



Helsingin-Sanomat julkaisi laajan reportaasin Pudasjärven Syätteen alueen ufoilmiäistä

NYT-liite 18.9.2009

Jutun päähenkilä on Atte Särkelä, jonka ansiosta ilmiä nousi suuren yleisän tietoisuuteen 40 vuotta sitten. Särkeläjoutui muun muassa ihmisten pilkan kohteeksi, koska hän uskalsi puhua ilmiästä. Edes Särkelän perhe ei säästynyt pilkalta. Vasta 90-luvulle tultaessa ufoista uskallettiin jo puhua julkisesti. Jutussa koetetaan läytää selitystäSyätteen ilmiäille.

Pääjutun kainalojuttuna on koottuja selityksiä. Muutoin hyväkokonaisuus rikkoontuu, kun ufoilmiälle haetaan selitystä tähtitieteilijän suusta. Selityksiäkysellään jutussa myäs Suomen ilmavoimilta. Heidän mukaansa heilläei ole mitään tietoa asiasta.

Ilmavoimia tulee vielätämän syksyn aikana hämmästyttämään UFO-Finland ry:n uusi kirja. Se paljastaa lahjomattomasti, että maamme ilmavoimat on tutkinut ufoilmiätä.

HS:n juttu läytyy linkistä:
Ufoja Pudasjärven yllä


Syätteen tunturialue kätkee sisäänsälukuisia arvoituksia









Hailuodon tieteellinen ufoseminaari sai mediajulkisuutta

Hailuodon Luotsihotellissa 30.1.-1.2.2009 järjestetty ufoseminaari sai hyvin näkyvyyttämaamme tiedotusvälineissä. Aiheesta uutisoivat ainakin Yle, Aamulehti, Forum24, Kaleva, Keskisuomalainen, Helsingin sanomat, Iltalehti, Uusisuomi, Itä-Savo ja Verkkouutiset.

Pääosa julkisuudesta selittyy tuoreella Jaakko Närvän tohtorin väitäksellä. Närväväitteli tohtoriksi aiheella: Ufologia ja ufokokemukset uskonnollisina ilmiänä- Teoreettinen tutkimus, josta hän myäs esitelmäi seminaarissa.

Tilaisuus järjestettiin ilman kaupallisia tavoitteita, joten tuloja eikämyäskään menoja syntynyt. Kiitokset kaikille luennoitsijoille, jotka osallistuitte tilaisuuteen omalla kustannuksella. Osoitamme kiitokset myäs Luotsihotellille ja sen henkiläkunnalle erinomaisesta majoituksesta sekä meren herkkuja sisältäneistäaterioista. Kiitokset osoitamme myäs Oulun Seudun Setlementti ry:lle, jonka omistukseen Luotsihotellin liiketoiminta kuuluu. Seuraavan seminaarin suunnittelu on jo käynnissä.


Hailuodon tieteellinen ufoseminaari, Hailuoto 30.1.-1.2.2009

Paikka: Hailuoto, Luotokeskus

Ohjelma:

Perjantai klo 18 Mikko Sarsila: Tutkimusteknologian esittely

klo 20 Katsellaan ufovideoita



Lauantai, aamiainen klo 9

klo 10 Lasse Ahonen: Mikäufoilmiässäon totta?

klo 12-13 lounastauko

klo 13 Tommi Ruuskanen: Ufohavaintojen kuvaaminen still- ja videokameralla

klo 15.00-15.30 kahvitauko

klo 15.30 Timo Koskenniemi: Kuinka lääketiedettävoisi hyädyntääufotutkimuksessa?

Tauko

klo 18.30 ufopaneeli, keskustelu tieteellisen ufotutkimuksen mahdollisuuksista. Paneelin osallistujina Lasse Ahonen, Lasse Jalonen, Matias Päätalo, Timo Koskenniemi, Jaakko Närväja Mikko Sarsila. Puheenjohtajana Tommi Ruuskanen.

Sunnuntai, aamiainen klo 9

klo 10 Jaakko Närvä: Närvän väitäskirja aiheesta "Ufologia ja ufokokemukset uskonnollisina ilmiänä- Teoreettinen tutkimus."

klo 12-13 lounastauko

klo 13 Olavi Kiviniemi: Ufojen todellisuus

Tilaisuuden päätäs klo 16 mennessä.

Speaker: Tommi Ruuskanen

Ilmoittautumiset: myyntipalvelu@syotekeskus.fi puh. (08) 815 4000

Osallistumismaksu: 15 euroa/päivä. Hintaan sisältyy ruokailu buffet-päydässä. Maksetaan UFO-Finland ry:n tilille 478311 -219180, pankkiviite 3670.

Majoitus: Luotsihotelli 40 euroa/vrk/henkilä 2-hengen huoneissa, sisältäen aamiaisen. Mäkkimajoitus 4-6 hengen talviasuttavissa mäkeissä 65-85 euroa vrk/mäkki. Kaikissa mäkeissäon mm. WC, suihku, jääkaappi, kahvinkeitin, uuniliesi tai liesitaso,ruokailu- ja ruoanlaittoastiastot ja televisio. Luotokeskuksessa on caravan-alue matkailuautoille ja vaunuille. Vaunupaikka 20 euroa/ vrk.

Lautta-aikataulut osoitteesta:
www.destia.fi/lauttaliikennepop.asp?page=hailuoto.htm

Linja-autolla Hailuotoon:
www.amoro.fi/aikataulut/aikataulut_main.html#link08

Lisätietoja Luotsihotellista:
www.luotokeskus.fi/index.asp?pid=118















Väitäs ufotutkimuksesta

Lähes sata paikalle saapunutta asianharrastajaa tai muuten asiasta kiinnostunutta saivat kokea harvinaista herkkua, kun lauantaina 13.12.2008 he olivat saapuneet FM Jaakko Närvän väitästilaisuuteen Helsingin Yliopiston päärakennuksen saliin 13. Väitäksen nimi oli ”Ufologia ja ufokokemukset uskonnollisina ilmiänä- Teoreettinen tutkimus.” Vastaväittäjänätoimi professori Seppo Knuuttila Joensuun yliopistosta, ja kustoksena professori Rene Gothoni.

Väitästyätätehdessään Jaakko Närväoli perehtynyt aiheeseen viiden vuoden ajan hyvin laajasti ja perusteellisesti. Tuloksena syntyi 397-sivuinen pienelläfontilla painettu väitäskirja. Tyän laajuutta kuvaa myäs valtava lähdeaineiston määrä, josta hyvänä osoituksena väitäskirjassa mainitut 1134 lähdeviitettä.

Väitästilaisuus kesti noin kaksi tuntia ja ilmeni, että myäs vastaväittelijäprofessori Seppo Knuuttila oli perehtynyt syvällisesti ja tiesi mistäpuhutaan. Tämäväitäs osoitti selkeästi, että ufoilmiätävoidaan tutkia tieteellisesti, jos vaan haluja läytyy ja asenne tällaiseen tutkimustyähän on kunnossa. Toivottavasti tämä väitäs saa jatkossa uudenlaista ufokeskustelua aikaan. Lopuksi professori Knuuttila esitti kysymyksen: onko niitävai ei? Siihen Närvävastasi: on.


Tähdistäolemme tulleet - uusi kirja

Maapallo on paratiisi-planeetta Linnunradan elämän vyähykkeellä. Galaksit ovat suuria elämän viljapeltoja mahtavassa universumissa. Galakseja on triljoonia. Niin on myäs Maan kaltaisia planeettoja koko olevaisuudessamme. Ehkäpäon myäs supermaapalloja, isompia ja pienempiä.

Voi olla myäs muita maailmankaikkeuksia ja toisia ulottuvuuksia, joiden fysiikan lakeja emme vieläymmärrä. EhkäpäEinsteinin suhteellisuusteoriassa on vieläpieniämarkkinarakoja uusille asioille. Ja voihan olla myäs niin, ettei oma elämämme ole maailmankaikkeuden mittakaavassa lainkaan merkittävä, vaan sivupolku.

Matias Päätalon kirja Tähdistäolemme tulleet, kertoo ajan ja avaruuden syvästäolemuksesta asiantuntevan tarkasti. Hän pohtii myäs ihmisen asemaa, tekoja ja tulevaisuutta - ufojakaan unohtamatta. Hän tarkastelee kriittisesti luonnonilmiäiden tuntemustamme, eikäkaihda esittää vaatimuksia myäs Jumalalle.

Päätalon tuntemus tähtitieteestäon syvällistä, omakohtaisesti koettua määrätietoisesti koko elämän ajan etsittyä tietoa. Päätalo varoittaa kuitenkin muodostamasta maailmankuvia uskomusten kautta. Hän painottaa kokeellista epäilyäromuttamatta silti tieteenfilosofista pohdiskelua elämän syvistäarvoituksista.

Maailmankaikkeudessa on monta sellaista viritelmää, jotka tukevat elämän syntyä. Luonnonlait jättävät joka tilanteessa markkinarakoja elämän kehitykselle joka puolella kaikkeutta. Jos hiiltäei syntyisi, elektronin sähkävaraus olisi toisenlainen, galakseihin ei syntyisi pitkäikäisiä tähtiätai jos avaruus supistuisi. Meitäei olisi olemassa nykymuodossa.

Supernovaräjähdykset toivat Linnunrataan raskaita alkuaineita, planeettojen ja elämämme rakennusaineet. Tähdistäolemme tulleet ja tähtiin meidän on jälleen palattava. Kirjassa on 318 sivua ja hinta 37 e.


Outo lentäväkohde Etelä-Suomessa

Eteläsuomalainen mies oli 25.7.2008 ulkoilemassa perheenjäseniensäkanssa klo 11-12 aikaan ja päätti ottaa muutaman kuvan. Ensimmäisessä kuvassa ei näkynyt mitään poikkeavaa, mutta 31 sekuntia myähemmin otetun kuvan vasemmassa reunassa näkyy lännen ja luoteen suunnassa outo kohde, joka näyttäätulevan pilven takaa. Kuvan oikeasta reunasta on rajattu itse pääkohteet pois. Mitään ääntäei kuulunut eikä mitään muutakaan erityistäei havaittu.


















Matias Päätalolta uusi kirja

Pääasiassa tähtitieteestä, avaruusaiheista ja ufoista paljon kirjoittanut Matias Päätalo on uusimmassa kirjassaan Sodan mysteerit laajentanut kirjallista tuotantoaan uudelle alueelle. Kuten kirjan nimestäkin jo voi päätellä, se käsittelee sotia ja niihin liittyviäasioita. Kirja läytää lukijansa juuri näistäaiheista kiinnostuneista henkiläistä. Mutta yllätys yllätys: kirjasta läytyy myäs ufotutkijoita kiinnostavia asioita. Kappaleessa 19 "Neuvostoliiton häirintäpilvi ylitti Suomen 1985" kerrotaan lähinnäPohjanmaalla havaitusta ja Suomen ylittäneestäoudosta pilvestä. Kappaleessa 23 "Kun kokonaisia pataljoonia katoaa tyhjyyteen" kerrotaan kokonaisten sotilasosastojen oudoista katoamisista, joille ei vielä tänäkään päivänäole läytynyt luonnollista selitystä. Kirjassa on laaja mustavalko- ja värikuvitus. 206 sivua, hinta 29,90 e.



Poliisit jahtasivat ufoa

Ufo oli tärmätäpoliisihelikopteriin 7.6.2008 sotilastukikohdan lähelläCardiffissa, Englannissa. Kopteri odotteli laskeutumislupaa 500 jalan korkeudessa, kun miehistä huomasi aluksen kiitävän heitäkohti alta päin. Pilotti onnistui kuitenkin ohittamaan vaaratilanteen väistäliikkeellä. Helikopteri oli paluumatkallaan puolustusministeriän tukikohdasta St. Athanista. Kopterin kolmijäseninen miehistä kuvaili ufoa lautasen muotoiseksi. He onnistuivat jahtaamaan sitäPohjois-Devonin rannikolle saakka, kunnes bensamittari helähti punaiselle. Etelä-Walesin poliisitoimen edustaja kertoi tapahtuneesta seuraavasti: "Voimme vahvistaa, ettäASU (Air Support Unit) havaitsi epätavallisen aluksen. Raportti tästätoimitettiin asiaa tutkiville tahoille." Raportissa mainittiin myäs, ettäalus lähestyi kovalla nopeudella, ja ettähelikopteri oli sen lentoradalla. "He ovat vakuuttuneita, ettäkyseessäoli ufo. Kuulostaa kaukaa haetulta, mutta kyllähe tietävät mitänäkivät." Poliisihelikopterin kerrotaan ylittäneen Bristolin kanaalin ajaessaan takaa tunnistamatonta alusta. Tämän jälkeen he menettivät näkäkontaktin, ja joutuivat hetken päästä kääntymään takaisin bensavajeen vuoksi.

lähde: http://www.telegraph.co.uk

Lauri Tervonen


Ufo tärmäsi hävittäjään Romaniassa vuonna 2007

Julkisuuteen vuotaneessa romanialaisessa sotilasraportissa väitetään, ettäainakin yksi tunnistamaton lentävä objekti tärmäsi hävittäjään viime vuonna Keski-Euroopan taivaalla. Romanian puolustusministeriä aloitti asiasta tutkimukset, ja yritti selvittää mikätai mitkä tärmäsivät romanialaiseen MIG 21 -hävittäjään. Virallisen raportin mukaan ainakin ohjaamon kupuosa vaurioitui merkittävästi tärmäyksessä. Tapausta tutkineet puolustusministeriän viranomaiset hylkäsivät niin sanonut tavanomaiset selitysmallit, kuten esimerkiksi linnut, jääkimpaleet, tai pienet meteoriitit. Päätutkijana toiminut Komentaja Nicolae Grigorie viittasi raportissa tutkijoiden hämmennykseen seuraavasti: "Voimme määritellämikäse ei ainakaan ollut, mutta emme voi sanoa tarkkaan mikäse oli".

MIG 21 -hävittäjäoli iskuhetkelläsuorittamassa harjoituslentoa Transylvanian yläpuolella. Iskuvaikutus kesti vain 67 millisekuntia. Tapahtuma saatiin tallennettua hävittäjän ohjaamoon asennetulla videokameralla. Itse pilotti, Marin Mitrica, ei loukkaantunut tilanteessa pahasti. Hän onnistui laskeutumaan vaurioituneella hävittäjälläturvallisesti maan kamaralle.

Hämmentyneet romanialaiset puolustusviranomaiset sysäävät ufotapausta nyt Euroopan ilmavoimien turvallisuuskomitean tutkittavaksi.

Lähde: www.upi.com

Lauri Tervonen


UFO rysähti Vietnamiin - todisteet ovat tallessa

Ufon väitetään räjähtäneen Phu Quocin saaren yläpuolella. Paikallisten läytämät metallikappaleet ovat johtaneet spekulaatioihin ufon alkuperästä.

Vietnamin kansallinen tietotoimisto uutisoi tapauksesta seuraavasti: "Tunnistamaton lentäväobjekti räjähti Phu Quocin saaren pohjoisosan yläpuolella 27.5.2008 noin kymmenen aikaan aamulla." Tietolähteeksi paljastui saaren sotilaskomentajana toimiva eversti Nguyen Van Qui. Yhtäkään yksityis-, matkustaja- tai sotilaslentokonetta ei ole vieläraportoitu kadonneeksi kyseiseltäalueelta.

Ensihavainnon ufosta tekivät Kambodzan viranomaiset, jotka vertasivat ufoa "tuleen taivaalla". Tämän havainnon jälkeen ufon sanotaan räjähtäneen. Se mitäufosta jäi jäljelle rysähti nähtävästi Phu Quocin saarelle, jossa paikalliset asukkaat saivat haltuunsa metallikappaleen, jonka kooksi he ilmoittivat n. 1,6 metriä. Metallin sanotaan olevan erikoisen näkäistä, ja sen pinnasta on huomattu symboleja, jotka vaikuttavat metalliin painetuilta tai kaiverretuilta.

Paikalta läydettiin useampia metallikappaleita. Phu Quocin sotilasaluehallinto on saanut haltuunsa jo 14 metallipalasta. Paikallisasukkaiden toimikunnan edustaja Lam Quang Chanh kertoi, ettämetalliromua tippui Ganh Dau ja Cua Can kommuunien alueelle noin klo 10.20.

Vaikka havainnoilla ja saarelta läydetyillämetallikappaleilla ei olisi mitään tekemistämaan ulkopuolisen älykkyyden kanssa, tapahtumaketju tangeeraa monen muun kuuluisan ufotapauksen kanssa. Jos saarelta läydetyn metallikappaleen symbolit ovat autenttiset, yhteys esimerkiksi 1960-luvulla Kecksburgissa sattuneeseen ufotapaukseen on selkeä, sillätodistajien kuvailemat symbolit ovat hyvin samankaltaisia.

Ufoja ei tipahtele taivaalta harva se päivä. Tällä kertaa tilanne on erittäin mielenkiintoinen, silläufosalaliittoteoriat ovat yleisesti ottaen hyvin Pohjois-Amerikka- ja Britannia -keskeisiä. Vietnam on kuitenkin kommunistinen maa, jonka läheiset suhteet Kiinaan voivat ennaltaehkäistä sellaisen tiedon leviämistä, joka katsottaisiin suurvaltasuhteen kannalta haitalliseksi. Toivottavasti Vietnamin kansallinen tietotoimisto raportoi tapahtumista totuuden mukaisesti.

Lauri Tervonen


Sturrockin raportista uusia painos

Arvostetun tiedemiehen Peter A. Sturrockin avustajineen kirjoittamasta tieteellisestäufokirjasta "Uforaporteihin liittyväfysikaalinen todistusaineisto" on ilmestynyt uusi korjattu painos. Kirja on ollut markkinoilla jo useita vuosi ja sitämyydään edelleen, koska vastaavia tieteellisiäufokirjoja ei montaa ole. Myäs ulkoasu on uudistettu. Kirjassa on 143 sivua ja hinta 19 euroa.









Uusia ufokirjoja

UFO-Finland ry kehittääjatkuvasti julkaisutoimintaansa. Tähän mennessäolemme julkaisseet seitsemän kirjaa ja lisää on tulossa. Pyrimme jatkossa julkaisemaan vähintään yhden uuden ufokirjan vuodessa. Onko sinulla päytälaatikossa tai tiedossa sopivaa käsikirjoitusta julkaistavaksi? Se voi olla myäs käännäs. Ota yhteyttä, odotamme ehdotuksia!

S-posti: ufofin@ufofinland.org


Ufoteknologiasta oppia

OTTAWA Kanadan entisen puolustusministerin Paul Hellyerin, 83, mukaan hallitusten pimittämäsalainen ufoteknologia tarjoaisi tehokkaan keinon taistella ilmaston lämpenemistävastaan. "Haluaisin nähdä, mitäsellaista ufoteknologiaa saattaisi olla olemassa, joilla fossiilisten polttoaineiden käyttäminen voitaisiin lopettaa yhden sukupolven aikana. Se saattaisi tarjota mahdollisuuden maapallon pelastamiseen", hän sanoi Ottawa Citizen -lehden haastattelussa. "Meidän on suostuteltava hallitukset kertomaan kaikki se, minkäne tietävät. Ja osa meistäuskoo, ettäne tietävät erittäin paljon." (Kaleva 1.3.2007, STT, AFP)

Paul Hellyerin haastattelu läytyy kokonaisuudessaan osoitteesta:

www.canada.com/ottawacitizen/news/ story.html?id=3e57926c-bfeb-4ff3-acf6-50c575ee996c


UFO-Finland ry julkaisi uuden ufokirjan

Joulukuun alussa 2006 UFO-Finland ry julkaisi uuden 230-sivuisen ufokirjan "Tähtiäja outoja ilmiäitä". Kirjoittajana on oululainen Matias Päätalo. Kirja perustuu lähes kokonaisuudessaan kotimaiseen ennen julkaisemattomaan aineistoon. Kirja onkin saanut heti tuoreeltaan huomattavaa julkisuutta lähinnä Pohjois-Suomen lehdistässä, joka onkin luonnollista, silläkirja perustuu pääosin em. alueen tapahtumiin useiden vuosikymmenien ajalta.

Matias Päätalo on tunnettu pitkän linjan tähtiharrastaja ja ufotutkija, jolla on kymmenien vuosien kokemus tähtitaivaan- ja luonnonilmiäiden tarkkailusta. Päätalon laaja kokemus tiedekirjoittajana on luonut pohjan tämän kirjan synnylle. Tähtiäja outoja ilmiäitä-kirja on jännittävä, uusia näkäaloja ja ideoita avaava teos. Se kertoo terävästi eri ilmiäiden esiintyvyydestäsekä tähtitieteen-, ufo- ja SETI -tutkimuksen ongelmista.

Luonnon ihmeet ovat vaikuttaneet Päätaloon jo lapsena. Tähdet, komeetat, pallosalamat ja "lentävät lautaset" kehittivät luontaisen tutkivat mielenlaadun. Kirja on täynnätietoa ja suuria kysymyksiä, tutkimuksia ja teorioita. Kirja paljastaa myäs Kuusamon Saapungin ufosta syntyneen tiskivesinaurun sekä tuo esille Kainuun rajavartioston tekemät tutkimukset Pyyvaaran ufosta. Kirjassa on 4-värikuvitus.


Ranska aloittaa uudelleen viralliset ufotutkimukset

Ranskan avaruushallitus, CNES, julkaisi 28.9.2005 lehdistätiedotteen jonka mukaan CNES on päättänyt aloittaa uudelleen ufotutkimukset. Tunnistamattomien ilmakehäilmiäiden (=UFO = UAP, ranskalaiset käyttävät nimitystäPAN) toiminnan ja tämän toiminnan tutkimusten valvomiseksi ja tämän alan tiedottamista varten päätettiin perustaa

Johtokomitea tunnistamattomiin ilma- ja avaruusilmiäihin liittyvän toiminnan seuraamiseksi

Se kokoontui CNES:ssäensimmäisen kerran 22.9.2005.

Komitean tehtäväon kolmitahoinen:

  • raporttien kerääminen, puhtaaksikirjoittaminen ja arkistointi tietopankin perustamista varten.
  • raporttien analysoiminen eri alojen asiantuntijoiden toimesta.
  • tiedottaminen asiasta kiinnostuneelle yleisälle, raporttien säännällinen julkaiseminen ja arkistoihin pääsyn valvominen.

Komitean puheenjohtajana toimii CNES:n entinen pääjohtaja Yves Sillard, ja sen jäseninäovat:

  • CNES:in edustajia: Toulousen osaston apulaisjohtaja, ulkoisen tiedottamisen, opettamisen ja PR-asioiden johtaja sekäeettisten asioiden vastuuhenkilä.
  • CNES:in kanssa yhteistyässäolevien eri organisaatioiden edustajia: Kansallinen Santarmisto, Kansalliset Poliisivoimat, ilmavoimat, Siviilipuolustus, Ilmailulaitos, Kansallinen Sääpalvelu.
  • Tutkijoita, joita CNES: in pääjohtaja on kutsunut yhteisymmärryksessäkomitean puheenjohtajan kanssa.

Ensimmäisessäkokouksessaan komitea suositteli ettäCNES luo, tai luo uudelleen, suhteet em. viranomaisiin. Avoimen toiminnan tärkeyttä alleviivattiin ja päätettiin luoda Internetsivusto, jossa julkaistaisiin ajankohtaista informaatiota, ottaen huomioon vallitseva lainsäädäntä.

Komitea tulee kokoontumaan niin usein kuin tarve vaatii, ja vähintään kaksi kertaa vuodessa sen puheenjohtajan kutsusta. CNES:n UAP-asioiden vastuuhenkilän tulee vuosittain toimittaa tilanneraportin Johtokomitealle, sekäraportti edistymisestäkaksi kertaa vuodessa. CNES toimittaa eteenpäin CNES:tä valvoville ministeriäille vuosiraportin Johtokomitean esittelyiden ja suositusten kera.

Lehdistäyhdyshenkilä: Sandra Laly, puh: 0144767732, 0608483931. (28.9.2005 PR 075-2005).

Internet:

www.cnes.fr
www.etcontact.net/newsite/news.asp
www.ufoevidence.org/news/newstext.asp?id=286

(Komitea on saanut varsin korkean tason vetäjän. Yves Sillard on toiminut CNES:in pääjohtajana vuosina 1976-1982. Vuonna 1998 Sillard nimitettiin NATO:n Tieteellisten- ja Ympäristäasioiden apulaispääsihteeriksi. Sillard johti aikoinaan mm. Concorde-projektia ja Guyanassa sijaitsevaa Ranskan Avaruuskeskusta).